Seis! jylisi ääni yli kaiken ulvonnan ja kirkumisen — yht'äkkiä tuli hiljaisuus. Roskajoukko hajosi, tulenliekki sammui ja savu haihtui tuuleen; kirkas päivä paistoi rauhaiseen Ranskaan ja ylinnä vallankumouksen murskaamilla raunioilla seisoi yksinänsä pieni mies, kolmikolkkainen hattu päässä, käsivarret ristissä rinnalla, katse vaaniva ja uhkaava. Suuren Napoleonin taakse järjestyivät kaikki, jotka olivat polttaneet ja räyhänneet, tikeiksi, lujiksi sotilasriveiksi trikolorin ja kultaisen keisarinkotkan ympärille — ja viidentoista vuoden kuluessa eivät kutkaan kuninkaat taikka keisarit saaneet siunainta rauhaa, heitä ruoskittiin, kaahattiin, syöstiin sekasortoon, kanuunat jyskyivät Espanjasta Venäjälle asti, ja Ranskan keisari kulki voitosta voittoon, ja koko maailma vapisi hänen jalkainsa juuressa.
Yksi ainoa maa pysyi taipumattomana — se väijyi, luovaili ja purjehti ulkopuolella Ranskaa, ellen varoillaan kaiken aikaa, ei antautunut koskaan, eikä hellittänyt katsettaan hänestä, eikä vienyt tähysteleviä laivojaan hänen tieltään. Se maa oli Englanti. Kesken hänen voitonriemuaan ja kansain peljätessä kauhistavaa jyminää — iski Englanti kyntensä tuohon pieneen mieheen, jolla oli kolmikolkkainen hattu päässä, nostaen hänet yli laajan meren, ja laski hauet valtameren etäisimmälle saarelle.
Sen jälkeen oli historia pitkän aikaa hiljaista ja yksitoikkoista. Mikko Tiukkatuuli vihasi Englantilaisia enemmän kuin ketään muuta maailmassa, samalla kuin hän rakasti tuota yksinäistä miestä valtameren etäisimmällä saarella ja kärsi hänen kanssaan.
Lyhyt esitys Amerikan historiasta! Tällä rehtori Holst tarkoitti, että piti luoda reipas katsaus valtakuntiin ja ajanjaksoihin kokonaisuudessaan. Tutkivalla katseellaan oli hän pian huomannut, että tämä oli Mikko Tiukkatuulen oikea ala. Vaikka rehtori seisoikin synkkänä ja saavuttamattomana tuolla ylhäällä heilutellen itseään, jotta valonsäteet välkkyivät hänen kirkkaalla otsallaan kuin norsunluisella pinnalla, — tunsi Mikko Tiukkatuuli turvallisuutta: sekin, että hän oli saanut tällaisia kysymyksiä juuri nyt, antoi aihetta siihen toivoon, että on korkeampaa oikeutta ja toisenlaista, kuin opettaja Svenningseirin polttavat korvapuustit!
Tuo lyhyt esitys meni oikein hyvin. Rehtori sanoi "soh!" vaan pari kertaa, ja Mikko Tiukkatuuli sai rehtorin pienen, soman ykkösen arvostelukirjaansa.
Tunti kului vitkaan ja laimeasti, Amerikan kansalaissodasta puhuttaessa hiljaisilla äänillä, rehtorin väliin huomauttaessa:
— Soh! taikka; — niinkö luulet?
Viimein soitettiin ja läksy saatiin seuraavaksi kerraksi.
— Sinä Mikko ja sinä Antti Bech jääkää tänne! Te muut saatte mennä ulos!
Nyt tulee! Mikko Tiukkatuulen vatsa vetääntyi kupparaan rinnan alle. Luokkahuone tyhjentyi. Rehtori seisoi paikallaan yhä heilutellen itseään.