Ja Mikko Tiukkatuuli pani pois laput. Kerran pysähtyi lehtori Bugge hänen kohdalleen ja katsoi hänen olkansa takaa.
— Mitä sinä teet, poika? Näytäppäs tänne, mitä sinä siinä kirjoittelet?
Mikko Tiukkatuuli hyppäsi pystyyn kuin käärmeenpistosta, ja kun opettaja tahtoi lappua, oli hän vikkelästi pistänyt sen suuhunsa ja pureskellut mälliksi.
Erään toisen kerran, kun Mikko Tiukkatuuli oli järjestäjänä ja lainasi saksankielen lukukirjan opettaja Svenningsenille, äkkäsi tämä kirjassa paperilapun.
— Hei, mitä täältä löytyy? Oikea runo. Mikko herran luullakseni!
Mikko Tiukkatuuli leimahti tulipunaiseksi kasvoiltaan ja nousi ylös.
Mutta Svenningsen piteli paperia korkealla, nojaten pöytään ja sanoi:
— Tämä pitää meidän kuulla, hyvät herrat!
— Ei, ei! huusi Mikko Tiukkatuuli, juosten melkein opettajan luo ja ojensi kätensä paperia tavoittamaan.
— Antakaa se minulle!
— Antaako sinulle! Kuinka sinä puhuttelet? Mene istumaan! Ja opettaja luki juhlallisella äänellä: