Jonkun matkan päässä tuli vastaan heinäkuorma.
Maalaisäijä käveli kuorman vieressä.
— Et suinkaan sinä ole tavannut erästä kaupunkilaispoikaa täällä tiellä? Pientä nasikkaa…
— Olen kai, herra kamreeri! Tuolla se poika makaa heinäkuormalla. Se nukkui niin makeasti. Nostinhan tuon ylös, kun istui ja itki tuolla maantien vieressä ruikuttaen väsymystä. Ehkä se onkin oma poikanne?
— Niin on.
— Se väitti, tuota noin, ettei hänellä ole kotia, eikä mitään, raukalla.
Korkealla heinäkuormalla nukkui Mikko Tiukkatuuli:
— Pyysikö hän päästä ajamaan sinun kanssasi?
— Eikös mitä! Eteenpäinhän se sanoi aikovansa. Siksi aikaa vaan pyysi lepäämään heinäkuormalle, kun minä käväisisin siellä niin Seppälässä. Palkkioksi tahtoi pidellä hevosta. Kun tulin takaisin, — noin se makasi, nähkääs — ja nukkui. Ja annoinhan minä sen maata!
— - Seuraavana päivänä tuli rehtori laskentotunnilla luokkaan. Opettaja Lange tervehti ja hymyili. Rehtori hymyili myöskin ja astui opettajain paikalle.