Simo Selmer katseli naureskellen poikajoukkoa. Koko luokka oli kerääntynyt heidän ympärilleen.
— Ja minä vastaan, että lienee parasta, ell'ei ollenkaan enää tutki koko juttua.
— Rehtori on sen kyllä tutkinut.
— Sen huomaan.
— Miten niin, huomaat?
— Rehtorin olevan erilaisen.
— Kuinka, erilaisen?
— Noo — olisipa asia koskenut jotakuta meistä, toisista, eikä hänen lempipoikaansa, niin kyllä olisi saatu nähdä toista!
— Miten niin, toista?
— Onpa sinulla kyselemistä!