Hän nipisti pojan korvaa.

— Hävytöntä, hävytöntä! huusi Mikko Tiukkatuuli aivan suunniltaan, kunnes itku tukahutti äänen.

Silloin läjähti korvapuusti ja vieläkin ja vieläkin, ja joka lyönnin perästä kysyi opettaja:

— Mitä sanoit? Mitä sanoit?

Ja Mikko Tiukkatuuli toisti yhä kovemmin kirkuen:

— Hävytöntä! Hävytöntä!

Ja taas läjähti ja läjähti ja läjähti aina vaan, opettaja löi tulipunaisena vihasta ja Mikko Tiukkatuuli huusi; koko luokka istui kuin kivettyneenä. Lopulta opettaja lakkasi, roimasten Mikko Tiukkatuulen luotaan ja katsoen julmasti häneen:

— Nyt luullakseni olet saanut kylliksesi, sinä roikale!

Mikko Tiukkatuuli seisoi kalpeana, kasvot kyynelten valamina ja silmät' seisoivat päässä; hän hitusi vieläkin — se oli kuin hätähuuto:

— Hävytöntä!