Antti Bech astui suoraan sen tynnyrin luo, jolla Simo Selmer istui ja potki kantapäillään.
— Viimeisen kerran minä vaadin sinua sanomaan, — väitätkö sinä minun pettäneen?
— En ole mitään sanonut. Enkä tahdo mitään väittää.
— Tuollaista roskapuhetta, ett'et sinä muka ole mitään sanonut, ei hyväksytä. Minä kysyn…
— Pidä kitasi kysymyksinesi! huusi Simo Selmer, hypäten alas tynnyriltä; samassa hän töykkäsi Antti Bechiä vatsaan.
Antti astui taaksepäin. Hän keitti takin yltään ja seisoi valmiina paitahihasillaan. Pojat kerääntyivät tiheään piiriin heidän ympärilleen.
— Nyt saat hyökätä! sanoi Antti. Mutta Ville Gabrielsen astui esiin joukosta ja sanoi juhlallisesti:
— Ensin on sovittava, ettei saa kampata, eikä panna jalkaa eteen, eikä puskea.
— Niin, sanoi Matti Johnsgaard, joka asettui Villen viereen — ja kun painitte, niin pitää vaihtaa altaheittoa ja päältäheittoa!
— Ei, — kumpi ensin puolensa pitää! huusi Otar Ingebrigtsen.