Ajatelkaas, pojat, tutkintoa! Nyt on vaan neljätoista päivää jäljellä!
— Hyvät ihmiset, miten tästä nyt selviää? Tutkinto ihan nokan edessä!
— Emme koskaan pääse tutkintoon tällä tavalla!
Tutkinto, tutkinto! Lukeminen kävi hengen asiaksi näinä helteisinä kesäkuun päivinä, kun kuuma tutkinto uhkasi yhtäältä ja 20 asteen lämpö paahtoi akkunasta toisaalta, kilvassa tehden olon tukahuttavan raskaaksi! Raivoisasti päntättiin päähän läksyjä, takapajulla oltiin ja eteenpäin piti päästä kaikin mokomin—! Paitsi rehtorin aineessa, historiassa, jossa juuri oli päästy kirjan loppuun kesäkuun ensimmäiseen päivään, joten lopputunnit saatiin käyttää levolliseen kertaukseen ja jälkikatsaukseen — ilman varsinaisia läksyjä.
Pahin kaikista oli Svenningsen. Vihainen hän oli ollut viime aikoina järjestään — sehän oli luonnollista, — ja nyt hän antoi kieliopista ja lukukirjasta virstan pituisia läksyjä joka tunti. Saksan tunnilla kävi aina rajuilma, Svenningsen jyrisi, "tutkinto" salamoi ilmassa, ja pari — kolme alipenkeillä itki aina hereästi. Arvolauseita tuli kuin rakeita, viitosia ja kuutosia, ja lopuksi saatiin sellainen läksy toiseksi kertaa, ettei siitä tullut loppuakaan.
Otar Ingebrigtsen sai kestää äänetönnä ja sisuissaan, eräänä päivänä, kovakouraisen tukkapöllön. Svenningsen päätti tunnin antamalla seitsemän sivua kielioppia, joista oli viisi pitkää kappaletta ulkoa luettava — ja Otar kauhistui niin, että hän, unohtaen kaikki ympärillään, huusi ääneen istuessaan:
Hän on aivan hullu, hän!
Svenningsen syöksyi sanatonna hänen kimppuunsa. Ja niin rajattomasti oli Otar Ingebrigtsen kauhistunut omia sanojaan, että hän unohti huutaa — ainoa vastakeino Svenningin selkäsaunoille — vaikka hän jälkeenpäin näytti aikamoista hiustukkoa, jonka hän oli kerännyt lattialta.
— Anna se Svenningille voitonmerkiksi! neuvoi Simo Selmer.
Surkein oli Miehentappajan kohtalo näinä päivinä. Vaikeata hänen aina oli ollut pysyä muiden tasalla, mutta nyt nämä luonnottomat läksyt päivän jokaiseen kuuteen tuntiin, tässä suunnattomassa pikamarssissa tiedon kirjavan moninaisuuden kautta, saattoivat hänet aivan pyörälle, ja hän unohti senkin vähän, minkä tiesi, kun tutkintoa vaan mainittiinkin. Eikä Svenningsen armahtanut. Söyrinki Miehentappaja jollotti ja valitti, mutta Svenning tahtoi vaan ilmoittaa, ettei tutkinto tullut suoritettua kyyneltulvalla; hän tahtoi neuvoa Söyrinkiä menemään kaupungin vesimyllyn palvelukseen tänä suuren kuivuuden aikana — ennen kuin hän uppoaisi tutkintoihin ja jäisi istumaan luokallensa vielä koko vuodeksi!