Nyt oli matematiikankoe, ja Söyrinki piteli vatsaansa peloissaan,
Langen esimerkkiä odotettaessa. Kyllä heillä kaikilla oli tänään
vatsakipua, eikä vähimmin Mikko Tiukkatuulella. Antti Bech lohdutti
Miehentappajaa, että kyllä tästä selvitään, hän oli keksinyt keinon!

Esimerkit tuotiin, Lange meni, vanha Bugge oli valvomassa; hän kulki edes takaisin penkkien välissä, jotka olivat muutetut etäälle toisistaan. Kaikkien poikien päät painuivat esimerkkijä tutkimaan; pitkän aikaa oli niin hiljaista, että olisi kuullut neulan putoamisen jokaisen ukko Buggen askeleen välillä. Sitten alkoi joku kirjoittaa. Toinen nosti päätään ja katseli miettiväisenä kattoon; kolmas huokasi. Neljännestunnin kuluttua rapisivat koko luokan kynät. Söyrinki Miehentappaja tuhri ja kirjoitteli, pörrötti tukkansa ja ajatteli mahdottomasti. Hänen silmänsä vartioitsivat Antti Bechin selkää, joka levollisessa ahkeruudessa oli kumarruksissa.

Parin tunnin kuluttua oikaisi Antti Bech itsensä tuolillaan ja katsahti ympärilleen. Tarkkaavaisesti hän seurasi ukko Buggen kulkua edestakaisin. Hän otti pienen paperilipun ja kirjoitti siihen pienillä numeroilla tiheään lukuja. Kaikki tämä kävi kovin vitkaan. Joka kerta, kun Bugge kävellessään tuli lähelle, pani hän lapun pois. Viimein se oli täyteen kirjoitettu; hän rupesi yhä varovammaksi. Hän otti kynänpitäjän kynänvarresta irti; hän taivutti paperilapun lujasti kasaan, likisteli sitä joka puolelta ja paineli, sitten hän istui hetken aikaa alallaan. Pian pisti hän paperin metalliseen torveen ja kynänvarren päälle; hiukan parannettuna ja paineltuna oli lappu viimein hyvässä tallessa, ihan näkymätönnä metallikuoren sisässä.

Antti Bech niisti nenäänsä meluisesti.

Hetken kuluttua kuului risahdus takapenkiltä. Söyrinki Miehentappaja nousi seisaalleen:

— Minulta taittui kynänvarsi!

— Senkin tuhrus! sanoi Bugge katsellen viratonta pätkää, jota Söyrinki näytti; opettaja tähysteli ympärilleen keksiäkseen jotakin neuvoa, kun Antti Bech nousi ja meni viemään laskujaan opettajain pöydälle.

— Valmis!

— Kas, kas, joko nyt, sanoi Bugge, — pane tuonne!

— Nyt voi Söyrinki saada minun kynäni!