»Luullakseni te toivoisitte hartaasti, että haaksirikossa olisi joutunut kanssanne rannalle setäni tai Wallace tahi joku merimies, kuka hyvänsä muu, mutta en minä. Niin, ettekö toivoisi?»
»No —»
»Niin juuri. Niin toivotte. Vain sentähden, että olen tyttö», jatkoi Margaret, silmäillen häntä vihaisesti, mutta ei kärtyisesti kuten aikaisemmin. »Arvelette, etten kelpaa kerrassaan mihinkään täällä autiolla saarella. Luulette, etten pysty tekemään mitään? Otaksutteko, etten milloinkaan auttanut isääni virittämään nuotiota? Mutta minäpä tiedän aika paljon näistä seikoista. Meidän on koottava valtavan iso kasa polttopuita.
Lähdetään!»
III
Edenistä häädetty Eva oli otaksuttavasti ensimmäinen nainen, joka totteli naisia kannustavaa kiihoitinta — vaihtelunhalua. Aatami, ensimmäinen vanhoillinen, lienee pahoilla mielin silmäillyt taakseen, viehättävään laiskojen puutarhaan, jossa työt tekivät itse itsensä — siihen paikkaan, jonka hän oli aina tuntenut. Mutta saattaa kuvitella, minkälaisin silmin Eva kiihkeän uteliaana katseli Edenin ulkopuolelle!
Samoin Margaret ollessaan ensimmäistä iltapäiväänsä saarella.
Olisipa perin hupaista todistaa tälle tuskaisen huolestuneelle miehelle, että hän kykenisi auttamaan työssä, että hänkin kykenisi osaltaan suoriutumaan pulmista. Hän nautti kavutessaan ensi kerran kalliolle, punaisten kivijärkäleiden ohitse, harmaiden möhkäleiden ja pensaiden sekaan ja taaskin pois sieltä. Yhä ylemmäksi — kunnes he näkivät lehdon ja sen takana olevat kivet ja harmaat kalliot, jotka auringonpaisteessa hohtivat melkein helmenvalkoisilta niin kauaksi kuin Margaret erotti saartaan… Ponnistellen eteenpäin kiskomalla pensaita hän haisteli tuoksua, joka oli jäänyt hänen kämmeneensä, kun hän oli tarttunut erääseen kasviin (joka oli yhtä iso kuin huvilan portilla kasvava marunapensas).
»Mikä kasvi tämä on?… Täällä tuoksuaa niin suloiselta kaikki, mitä poljetaan jalkojen alle! Parempaa — paljoa parempaa kuin Après la Pluie… Mutta tässä on niin tuttu tuoksu. Muistuttaa, jostakin, mitä olen maistanut. Mikä se on… miksi sitä nimitetään, herra Mount?»
Nuori Mount valitti, ettei hän juuri tuntenut kasvien nimiä. Hän oli ollut lausumaisillaan sanan »vermouth», mutta eihän »vermouth» ole troopillinen kasvi, eikä hän saanut antaa tuolle lemmon tytölle aihetta esittää lisää kiusallisia kysymyksiä. Niinpä hän joudutti askeliaan — ja läähättäen, hengittäen keuhkojensa sellaisilla osilla, joiden ei ollut tarvinnut toimia pitkiin aikoihin, Margaret kiipesi jälessä, vetäen sieraimiinsa auringon lämmittämän, aromaattisen, hänen polviinsa takertuvan tiheikön tuoksun.