»Aion kiivetä tuonne», ilmoitti Mount, mitaten katseellaan, kuinka korkealla oli seuraava oksa, jonka hän mieli katkaista. »Nakerran sitä puoliväliin saakka ja käyn sitten riippumaan siihen, joten painoni murtaa sen. Jos suvaitsette vain siirtyä syrjään, neiti Verity —»
Neiti Verity astui nopeasti sivulle pensaikkoon ja jäi katsomaan miehen puuhia.
IV
Niin, ihastuneena hän katseli, kun nuori mies kiipesi lähimpään eukalyptuspuuhun, saavutti oksan, heilautti pitkän jalkansa sille, siirtyi mukavampaan asentoon ja alkoi vuolla veitsellään. Mies huojui ja ponnisteli. Räsähdys! … Lisää kahinaa ja räiskettä, ja lehväinen oksa katkesi. Pudotessaan se kiskaisi rungosta pitkän kaistaleen kuorta, jättäen valkean jäljen. Mount tipahti selälleen pensaikkoon. Noustuaan pystyyn hän ravisti itseään ja nyökäytti hieman päätään. Huomaamattaan murahtaen hän kiersi oksan lopullisesti irti rungosta, vetäisi sen erilleen ja viskasi sen syrjään.
»Hän on hyvin vahva», mietti tarkkaileva Margaret.
Koska hän ei ollut vuosikausiin luonut kehenkään mieheen muuta kuin pikaisen, raukean, näkemättömän silmäyksen, ansainnee kenties mainita, minkälaisen vaikutuksen häneen teki tämä olento, joka (myöhemmin niin loisteliaana vierassaleissa) nyt liikkui niin päättävänä, hiestyneenä, hengittäen syvään, ponnistellen puun kimpussa, mutta selviytyen siitä yhtä hyvin kuin Margaret voimiaan jännittäen selviytyi syvälle juurtuneesta voikukasta…
* * * * *
Kun Eva ensi kerran näki Aatamin otsa hiessä kamppailevan luonnonvoimia vastaan, näytti mies hänestä silloin mahdollisesti paremmin katsomisen arvoiselta kuin vetelehtiessään paratiisin puutarhassa hänen vierellään.
Komeiden nuorten miesten näkeminen ei kyllä ollut Margaretille mikään uutuus. Eikö hän ollut elänyt sellaisten olentojen ympäröimänä? Mutta kuinka paljon hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, millaisilta oikeastaan näyttivät nuo henkivartijat, jotka panivat autoja käyntiin, kantoivat päällystakkeja, aukoivat ovia, tarjoilivat hänelle ohjelmia? Hänen päähänsä ei ollut kertaakaan pälkähtänyt arvostelevasti katsella näiden huomaavan kohteliaiden nuorukaisten pituutta, liikkeitä ja eleitä. »En ole koskaan pannut merkille, miltä miehet näyttävät», oli hän tunnustanut Cynthia Oddleyn huudahdettua: »Miehet ovat niin kamalannäköisiä!»
* * * * *