Onko se katsantotapa leviämässä? Tytöt sanovat: »Ei ole väliä, miltä sulhanen näyttää, vai onko?» (Olen itse kuullut tyttöjen lausuvan tällaisen enteellisen huomautuksen.) »Kunhan vain »morsian on kaunis». Hyvin nuoret tytöt mieltyvät hauskannäköisiin koulutovereihinsa. Kouluaikoina se on varsin luonnollista — mutta onko se hyvä merkki, että he toisen vuosikymmenensä lopulla ja kolmannen alussa eivät pidä miehiä katsomisen arvoisina (kuten Margaret ei pitänyt)? Kaikkien kauneusihanteiden kiinnittäminen ainoastaan naiskauneuteen on yksipuolista. Jotkut tytöt kannattavat sitä. Heistä miehet muuttuvat yhä vähäarvoisemmiksi. Jo nyt miehet ovat heistä äärettömän paljon mitättömämpiä kuin näyte-ikkunat, joihin on levitetty houkuttelema kankaita ja viehkeän pehmeitä turkiksia. Pian miehet ovat muutamien tyttöjen silmissä pelkkiä kiinteitä, pitkulaisia ainemöhkäleitä, jotka vaativat niin ja niin suuren tilan ja pimittävät niin ja niin paljon auringonpaistetta. Miehet, jotka eivät jaksa käsittää tyttöjen näennäisen mielenkiinnon somien, alituisten väreiden takana piilevää, tympeän syvää välinpitämättömyyttä! Se ei ole hyvä merkki! Kenen on vika?

Osaksi ovat kenties syynä miesten jokapäiväiset puvut, jotka tekevät heidät niin epäselvän himmeiksi: tasoittavat muodot, mullanvärit, painostava harmaa, ukkospilvensininen, joita he mielellään käyttävät… Se on myöskin kostoa muuttumattomasta mustasta ja valkeasta asusta, joka kärsii tappion naisten uljastelevien, moniväristen iltapukujen rinnalla (sillä rakkausasioissakin tahtovat naiset loistaa)… Osaksi lienee vikana se, etteivät naiset näe miehiä edullisimmalta puolelta, silloin kun nämä ovat reippaassa liikkeessä, kyllin usein muualla kuin leikki- ja urheilukentillä. Ne ovat miesten tenhovoiman ja arvon viimeiset suojapaikat. Siitä naisten »joukkueille» osoittama ihailu. Siitä »lukuisat hyvin puetut naiset katsojien joukossa», kuten kilpailuselostuksissa mainitaan.

Margaretin koko ajan tarkkaillessa nuorta Mountia hänessä heräsi kokonaan uusi kunnioituksentunne miehen voimaa kohtaan. Mutta vain alitajuisesti hän silloin näki, kuinka miellyttävä Mount oli karkeassa asussaan ja kuinka paljoa nuoremman näköinen hän nyt oli, koska hänen tukkansa oli pörröllään, hänen vaaleaihoiset poskensa olivat punehtuneet ja hänen kasvoillaan oli sekä aivoja että ruumista askarruttavassa työssä olevan miehen ilme. Tietoisesti hän vain ajatteli, että Mount oli väkevä, nopea, kätevä ja osasi hyvin suoriutua näistä ulkoilmapuuhista. Odottaessaan hän vain ihmetteli, mitä hän olisi tehnyt, jos hän olisi joutunut tänne ihan yksin ilman tätä miestä.

Kammottava ajatus… Vaistomaisesti hän sen pakotuksesta astui askeleen työskentelevään mieheen päin.

V

Pian Mount kääntyi, luoden silmäyksen aurinkoiseen, hyvätuoksuiseen maisemaan. »Se riittää. Meidän ei ole viisasta olla kovin kauan poissa nuotioltamme. Nyt kuljetamme nämä sinne alas. Jos nyt haluatte tarttua kiinni tähän —»

Tottelevaisesti Margaret kävi käsiksi oksaan. He ponnistelivat rinnettä alaspäin, kiskoen ratisevia oksia, jotka silloin tällöin takertuivat kivien teräviin särmiin. Tuontuostakin heidän jalkansa luiskahtelivat, kun sattui vähäisiä maanvieremiä. Rinnettä myöten he raahasivat raskaat taakkansa nuotiopoukamalle — Mount ja lemmon tyttö.

Rantakaistaleelle saavuttuaan he heittivät kantamuksensa maahan, kohensivat tulta ja palasivat kalliolle. Kaksi, kolme kertaa he tekivät saman retken, ja joka kerralla he kävivät yhä harvasanaisemmiksi. Mountilla oli yllin kyllin ajateltavaa. Margaret taas sai pinnistää voimiaan estääkseen nuoren miehen huomaamasta, että vaikka hän olikin aloittanut iltapäiväisen uurastuksen järkähtämättömän päättävänä, hänen sisunsa alkoi pettää…

VI

Ennen kuin tuomitsette tyttöä ankarasti, ajatelkaa, millaista hänen elämänsä viime vuosina oli ollut, kuinka heikot ja veltot hänen liian nopeasti kasvaneen, liian vähän harjoitellun, joutilaan ruumiinsa lihakset olivat. Ainoa hänen tuntemansa ruumiillinen puuha oli ollut tanssi, eikä tämä puuha kysynyt tanssilihaksia. Hänen jalkansa heltyivät, ja hän väsyi; hänen selkänsä tuntui katkeavan. Hän kapusi kalliolle ja raahasi sieltä oksia, jotka kävivät yhä painavammiksi, ja viimeisen hakumatkan jälkeen tuntuivat hänen raajansakin liian raskailta nosteltaviksi ja liian epävarmoilta hänen hallittavikseen.