»Poissako?»
»Niin.»
»Minun pitäisi tosiaankin käydä silmäilemässä tämän — tämän paikan sisäosia. Ajatelkaahan, että kaikkina näinä päivinä olen pistäytynyt tuskin kolmen kilometrin päässä rannasta! Ehkä saisin sieltä — jotakin», virkkoi Mount.
Siinä seisoessaan hän näytti esikuvalliselta, kammottavalta ja partaveitsettömältä haaksirikkoiselta. Heidän ainoat pukeutumisvehkeensä (kunnes hän olisi saanut näperretyksi kamman valmiiksi) olivat eukalyptyspuiset puikot, joiden päät oli hakattu tupsuiksi ja joita he partiolaisten tapaan käyttivät hammasharjoinaan. Nämä kaksi ihmistä olivat puhtaita kuin merituuli (ilman, meren, ruumiinliikkeiden raikastuttamina puhtaampia kuin perin turhantarkka kaupunkilainen, joka usein käy turkkilaisessa kylvyssä ja kuluttaa varoja kristalleihin ja ihovoiteihin.) Mutta he olivat myöskin takkuisia kuin vuoristokanervikko. Mountin viikset ja parta olivat vaaleat ja sopivat hänen sinisiin silmiinsä eivätkä olleet hänen tummien hiustensa, kulmakarvojensa ja silmäripsiensä mukaiset. Näillä »kaksivärisillä» miehillä on kummallisen pakottava vaikutus. Sellaisena väriltään Mount komeine vartaloineen, pörröisine tukkineen ja hiekkaisine, sekavine pukuineen näytti Adonikselta — Augustus Johnin sanojen mukaan. Margaret (joka ei ollut edes niin siisti kuin tämä miellyttävä villi, mutta risaisessa asussaan viehkeämpi kuin oli koskaan ollut ranskalaisissa leningeissään) katsahti häneen. Niin tehdessään hänen muistiinsa välähti vähäinen kohtaus hänen aikaisemmasta elämästään, kun tämä sama nuori mies, ollen täysin samannäköinen kuin Denis Bradleyn miesten seurustelupukujen ilmoituskuva, viimeistellyn kuosin mukainen ja moitteettoman siloinen, oli puhutellut häntä huulillaan tanssisalihymy.
»Valitettavasti, neiti Verity, en ole saanut tilaisuutta tanssia kanssanne; ja nyt meidän on poistuttava.»
Neiti Verity oli vastannut: »No niin, se on teidän vahinkonne, eikö niin?» Varjokuva »Berkeleystä»! Oliko sellaista ikinä sattunut?
Taaskin muuttui häntä ympäröivä saari synkäksi… Taaskin olivat tämän miehen teot kaikki kaikessa. Hän aikoi lähteä pois kokonaiseksi päiväksi.
Loukkaantuneena Margaret tiedusti: »Enkö minä voi tulla mukaanne?»
»Kuka hoitaisi nuotiota?»
»Se ei ole vielä kertaakaan sammunut —»