* * * * *
Se keskustelu tuntuu kummalliselta, kun muistamme, että puhelijat olivat nykyajan nuoria, jotka koko ajan istuivat sylikkäin, muodostaen ryhmän, joka olisi saattanut esittää luolaihmisten armastelua.
* * * * *
Olosuhteet olivat heittäneet heidät sellaiseksi ryhmäksi, jollaisia rakkaus on ammoisista ajoista sommitellut. Mutta siitä he eivät olleet tietoisia. He olivat sykertyneet yhteen saadakseen lohtua — tytön painautuessa miehen rintaa vasten ja miehen puristaessa häntä itseään vasten — mutta sittenkään he eivät tietoisesti tunteneet rakkautta, eivät intohimoa eivätkä sukupuolivoimia, yhtä väkeviä kuin ne, jotka halkoivat öisiä pilviä ja pieksivät merta sen kaiho-onkalon ulkopuolella, jossa Mount ja Margaret syleilivät toisiaan ja puhelivat. Hyvin omituisen vastakohtaisia olivat varmaankin heidän nuorekkaiden ääniensä persoonaton sävy ja heidän nuorten vartaloittensa keskinäinen asento! Kylmän selkeästi he vastailivat toisilleen, puhellen keskenään kietoutuneina syleilyyn, joka tuskin olisi saattanut olla tiukempi, jos he olisivat olleet tulisesti rakastuneet toisiinsa.
Voidakseen lainkaan puhua, oli Margaretin irroitettava suunsa Mountin kaulasta, jota vastaan se oli painettu ikäänkuin mitä lämpimimmin hyväillen.
Mutta hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin: »Arveletteko oikein tosissanne jokaisen ihmisen pelänneen jotakin?… Puhelkaa, oi, puhelkaa vielä, etten niin hyvin kuulisi muuta! Kertokaa minulle itsestänne!»
Viimeksi tänään hän oli oivaltanut, ettei tämä varovasanainen nuori mies ollut kertaakaan ollut kyllin avomielinen puhuakseen hänelle mitään itsestään. Hän oli aprikoinut, tekisikö hän sitä milloinkaan…
Nyt oli se aika käsillä.
Kun hän sopersi: »En usko teidän koskaan pelänneen mitään», vastasi
Mount hänelle hämmästyttävän avoimesti:
»Minunko? Enkö ole pelännyt mitään? Se on erehdys, neiti Verity», virkkoi mies, jonka leuka lepäsi hänen hiuksiaan vasten, jonka sormia Margaretin pyöreä olkapää lämmitti, jonka rinnalle oli huomaamatta valahtanut tytön omassa kaulassa riippuva, sileän keveästi hivelevä helminauha. »Se on erehdys, neiti Verity. Tosiasia on, että olen aina hirveästi pelännyt erästä seikkaa.»