»Niin, Margaret ei ole kihloissa. Vain nämä ihailijaparvet… Todellinen kunniavartiosto alituisesti. Hyvin paljon enemmän nuoria miehiä kuin tytöt olisivat ikinä halunneet meidän ollessamme nuoria —»
»Tarkoittanet liian paljon nuoria miehiä kerrallaan?»
»Niin, niinpä niin! Minä puolestani en ikinä kaivannut muuta kuin yhtä miestä. Minä olen aina ollut 'toivottoman vanhanaikainen haaveilija', kuten tyttö-kulta minua nimittää. Mutta Margaretilla täytyy olla henkivartijansa. He vievät häntä tansseihin, teattereihin, kilparatsastuksiin, loordien luokse, soutukilpailuihin, Hurlinghamiin, kaikkeen sellaiseen, mikä nyt on muodissa… Mikäli olen kuullut liehittelevät nuoret miehet nykyisin kauneimpia tyttöjä sillä tavoin, mutta eivätkö he: muka kosi sen kummemmin? Sitä me emme ole huomanneet. He kosivat Margaretia yhtenään.» Äiti hymyili niin liikuttavasti, ettei minulla ollut sydäntä edes ajatellakaan, kuinka epätodennäköistä oli, ettei Mountin omaisuuden perijättärellä olisi kosijoita. »Erikoisesti eräs heistä on lemmikkini ehdoton orja. Tämä meidän kesken sanottuna… mutta näkisithän sen, joka tapauksessa. Juuri hän vei tänään Margaretin esteratsastuskilpailuihin. Hän on silmittömästi kiintynyt tyttöön! Tunnetko hänet? Otaksuttavasti olet kuullut hänestä. Hän on vasta äsken saanut arvonimensä. Hän on nuori loordi Oddley.»
Hänen lempeä äänensä sai hienonhienon tärkeyden värähdyksen. Hän oli tämän maailman vähimmän herrastelevia olentoja, mutta hänen tavallaan kasvaneessa naisessa ei arvonimi (ja lisäksi hyvin vanha, kunnioitettu nimi) voi olla herättämättä jonkun verran ihastusta.
»Pitääkö Margaret hänestä?»
»Sitä on niin vaikea sanoa tytöistä, eikö olekin?»
Omassa mielessäni mietin, että se olisi ollut varsin helppo »sanoa» muutamista tytöistä. Violetin ensi kerran kohdatessa Jack Verityn oli hänen kasvoistaan varmastikin näkynyt selvästi, että hän oli Jackin, ainoastaan Jackin. Siinä oli ohut aitoa romanttisuutta. Tulisikohan se Jack Verityn tyttären ja tämän nuoren loordi Oddleyn osaksi? Minut valtasi lievä kiihtymys ajatellessani, että näkisin sen itse. Myönnän olevani innokkaan utelias. Valmistauduin näkemään romanttisuutta tässäkin ylenmäärin upeakalustoisessa ympäristössä.
»Kerrohan minulle siitä! Kuinka kauan tyttäresi on tuntenut nuorukaisen? Missä hänet kohtasitte?»
»Sveitsissä, talvikisoissa pari vuotta sitten. Hän ja hänen sisarensa Cynthia asuivat samassa hotellissa kuin mekin. Cynthia on Margaretin hyvin läheinen ystävä juuri nyt. Cynthia se löysi tämänkin talon hänelle. Kehoitteli Margaretia ostamaan sen —»
(Ahaa! »Cynthian» syytäkö sen epäveritymäinen sisustus olikin?)