Kuvitelkaahan! Tämä nuoren miehen tunnustus sellaisena yönä, jolloin oli vuoroin sysipimeätä, vuoroin huikaisevia salamoita ja jolloin huumaava jyrinä pauhasi tytön korvissa. Mountin hengitys sihisi hampaiden välissä, ennenkuin hän jatkoi. Margaret erotti hänen äänestään hyytävän pelon soinnun.
»Antaisinko itseni vaipua siihen — Sallisinko itseni hurmautua rakastumaan? Voisinko antautua tuuliajolle? En. Olen aina ollut selvillä siitä, etten saa sallia sen tapahtuvan.»
»Noin kai ajattelitte, ennenkuin menitte kihloihin?»
»Vuosikausia sitä ennen. Monta vuotta.»
»Mutta senjälkeen menitte kihloihin.»
»Niin kyllä», vastasi Mount kokonaan toisenlaisella äänellä.
»Juuri sentähden, suureksi osaksi.»
»Mitä tarkoitatte sanoilla 'juuri sentähden’?»
»Tietysti sitä, että kihlautuminen — sehän on niin toisenlaista, eikö olekin?»
»Onko se? Niinkö arvelette?»