»Sakeaa kuin terva, harmaassa porsiiinikupissa, musteenmakuista.
Kyllä… Kuinka niin?»
»No niin, hänen kaltaisensa miehen seurassa maistuu sellainen tee samppanjalta», vakuutti rakastunut tyttö. »Jos olisin asumattomalla saarella kahden kesken hänen kanssaan, tuntuisi minusta samanlaiselta kuin olisimme keskellä kuuluisaa Ascotia. Hän haihduttaa harmauden ja valaa koko maailmaan ruusuisen hohteen. Sakeinkin Lontoon sumu näytti ihanan päivän alulta niinä aamuina, jolloin kävin hänen luonaan mallina —»
»Ahaa, hän maalasi kuvanne?»
»Pienoiskuvan. Lahja sulhaselleni!» selitti tyttö, hymyillen surumielisesti. »Ne tunnit olivat taivaallisia. Ja sitten! Kun sulhaseni pistäytyi atelieriin noutamaan minua 'Princeen', putosin taivaasta keskelle lähetyskokousta!»
»Eikö sulhasenne huomannut sitä?»
»Hän ei koskaan huomaa mitään. Nuo sovinnaiset, elottomat puukuvat (käyttääkseni hyväntahtoista nimitystä) kuvittelevat, että kaikki ovat täsmälleen samanlaisia kuin he —»
Yhä selvemmin näin mielessäni turtatunteisen ilonpilaajan, johon tämä kovaosainen lapsi oli sidottu. »Minusta tuntuu kuin olisin jo ollut hänen kanssaan naimisissa vuosikausia», valitti tyttö. »Joskus lohdutan itseäni: 'No niin, muista olevasi vasta kihloissa Archie Mountin kanssa —’»
—!!
Mutta rauhallisesti sain sanotuksi: »Kas! Sekö hänen nimensä on?»
»Minun ei olisi pitänyt sitä mainita, kun olen moittinut häntä näin pahasti. Mutta eihän se haittaa, vai mitä? Ettehän ole kohdannut häntä?»