Hänen silmänsä tähyilivät Margaretia. Mitä hän päätteli tytöstä? Hän ei sanonut mitään eikä edes paljastanut mitään ilmeillään. Mutta istuessani hänen vieressään tunsin hänen aivojensa sinkauttelevan hiostavan ilman läpi huomautuksia riutunutta ja väsyneen näköistä nuorta tyttöä kohti.
Margaretin pienet, maalilla ja jauheella runsaasti koristetut kasvot näyttivät vielä viime näkemästäkin kutistuneen, kun taas hänen silmänsä olivat laajentuneet. Minusta hän näytti vanhentuneen. Vai aiheuttiko sen puku?
II
Toiset ajat, toisenlaiset puvut!
Yhteen aikaan oli Margaretin ikäisen tytön esiintyessään ensimmäisiä kertoja seuraelämässä muistutettava hämähäkinverkkomaisessa, valkopitsisessä kehyksessä kelluvaa persikkaa. Sillä oli viehätysvoimansa. Sitä seuranneilla muodeilla on ollut omansa. Neljä vuotta takaperin olisi seurustelupuku jättänyt koko Margaretin selän vyötäisiä myöten paljaaksi, ja se muoti oli ainakin omiaan pakottamaan tytöt hoitamaan ihoaan huolellisemmin kuin he tekivät »siveämpinä» aikoina.
Mutta nykyinen muoti salli, että kaula-aukosta lähti vain hyvin kapea, suora, avonainen juova noiden huolestuttavasti ulkonevien solisluiden alapuolelle. Koetusjuova! Vain mitä täyteläisin, helmenvalkoinen kaula kykeni selviytymään siitä voitonriemuisesti, vanhanaikaisten katsantokantojen mukaan arvosteltaessa. Samalla tavoin arvostellen oli ihan nuoren tytön ylle puetussa Margaretin »egyptiläisessä» jotakin liian omituista.
On muistettava, että oltiin marraskuussa, ennen kuin Egyptissä suoritetut kaivaukset saattoivat Luxorin muodit kaikkiin hissikoreihin ja Lyonin kahviloihin. Myöhemmin ei Cynthia olisi missään nimessä sallinut Margaretin käyttää niin halpahintaista pukua. Siihen aikaan hänen »uusi egyptiläisensä» oli siis tosiaankin omituisen omaperäinen.
Ei yksikään muu »Ritzin» naisvieras ollut sinä iltana verhonnut päätään sfinksimäiseen, muinoisen Nil-virran käärmeen kruunaankaan hiuslaitteeseen. Ei kukaan muu ollut ripustanut himmeästi välkkyviä kiekkoja rintaansa. Ei kellään ollut samanlaista Kleopatran vaatteusta, joka oli kierretty lanteiden ympärille, sidottu kokoon, valuen sitten nilkkojen välillä olevaan, laajaan kultaröyhelöön. Minä puolestani arvelin, että se puku olisi sopinut Cynthialle. Kun ihmiset vaatettavat ystäviään, huomaa usein, että ystävien puku paremmin korostaisi valitsijan kuin käyttäjänsä edullisia puolia.
Neiti Oddleylla itsellään oli yllään sama vaatteus kuin istuessaan mallina herra Johnin maalatessa hänen muotokuvaansa, suora, petunianvärinen leninki, jonka kuosi suuresti muistutti turkkilaisissa kylpylöissä käytettyjä vaippoja. Se oli säären puolivälistä alkaen läpinäkyvä ja ulottui etupuolella hänen petunianväristen, platinakoristuksilla somistettujen, monihihnaisten kenkiensä ylitse. Takana riippui lähes kahden metrin pituinen, viidentoista sentimetrin levyinen laahustin. Toinen hoikka, valkea käsivarsi oli paljas, toista peitti heliotroopin värin en georgettehiha sormenpäihin saakka. Tänä iltana hänen välttämätön monokkelinsa välkkyi sopusointuisesti purppuraisena.
Vilkaisin Tom-setään, kun hänet esiteltiin — hän ei ollut luonut silmäystäkään monokkeliin eikä koko nuoren naisen asuun. Omasta kohdastani pidin Cynthiasta vieläkin vähemmän nähdessäni hänet nyt toistamiseen.