Hän kertoi: »Kahdesta Pohjois-Englannin kylästä, joiden lävitse kerran kuljin, on aika merkillinen tarina. Ne olivat toistensa kohdalla kahden puolen vaarallisen vuolasta virtaa. Toinen niistä oli kuuluisa kauniista tytöistään. Kun vastaisella rannalla olevan kylän nuoret miehet aikoivat lähteä heitä mielistelemään, oli heidän kierrettävänä noin seitsemän tai kahdeksan kilometriä. Kesäisin he joskus uivat joen poikki. Joka tapauksessa solmittiin kylien kesken aina lukuisasti avioliittoja. Nuorukainen tai parikin oli hukkunut tulva-aikana. Joku hyväntekijä oli jälkisäädöksessään määrännyt rahaerän, jolla olisi rakennettava hyvä, vankka kivisiltä virran poikki. Tämä määräys toteutettiin. Nyt on siellä silta. Mutta sitten tulee jutun merkillinen osa. Naapurikylien nuorten kesken ei enää solmittu avioliittoja. Kylät olivat liian lähellä toisiaan: nuorukaiset menivät etsimään armaita muualta.»
Palatkaamme Margaretiin ja hänen nuorukaisiinsa. Jonkun tytön sydämessä olisi joku viimemainituista viikkojen vieriessä varmastikin herättänyt jonkinlaisia hellempiä lähemmyyden tunteita. Eräät tytöt olisivat pitäneet miellyttävinä Ericin punaista tukkaa ja hauskan hyväntahtoista »haukuskelua». Toiset olisivat »pihkaantuneet» perintöprinssin kaksoisolentoon. Muutamiin olisi tehonnut myöskin Clauden jalosukuinen nukkemaisuus.
Mutta — näistä nuorista miehistä ei yksikään itse asiassa »merkinnyt» heidän nuorelle kuningattarelleen sen enempää kuin tarjoilija tai saksofoninsoittaja. Hänellä »täytyi olla» tämä liehakoiva henkivartiosto aivan samoin kuin hänellä »täytyi olla» Rolls-autonsa, eloisa Cynthia, Hill-kadun asuntonsa, tuhansien värikylläisten, vaihtuvien elämysten suoma kiihoitus. Kaikki nämä keinotekoiset apuneuvot tarvittiin antamaan Margaret Veritylle heikko kajastus siitä hurmaavasta värähdyksestä, joka kiitää terveemmän tytön olemuksen lävitse, kun nuori rakastaja, johon hän alkeellisella tavallaan on kiintynyt, tarttuu hänen käteensä viedäkseen hänet tanssiin.
Nyt oli poikien puheenaiheena The Kitten on the Keys.
»— Opettajani sanoi mies sellainen tyttö kuin se, jota tanssittelin Sandhurt Etonissa taaskin alkoi tuntua kuolemanraukeus. Tuntui samanlaiselta kuin »jos» kappaleessa »Jos talvi tulee», kun olin viimeksi pänttäämässä minä hyvä Jumala toivon minä kun pänttäsin päähäni takaisin Oxfordiin huomenna riippuu kumppanista sinä —»
Saattoiko kaikki johtua siitä, että he olivat niin nuoria? Jäikö mies varjoon leikkitoverin rinnalla? Mitenkähän kävisi, jos Margaret joutuisi tekemisiin itseään vanhemman, mutta vielä nuoren miehen kanssa, jolla olisi miellyttävä luonne ja samalla koko sukupuolen viehätysvoima?
V
Häntä lähestyi Mount. Silloin välähti mieleeni ajatus, että Margaretille tekisi hyvää, jos hän rakastuisi tähän nuoreen mieheen, joka oli kihloissa, saavuttamattomissa. Mitäpä siitä? Jos Mount voisi saada hänet tuntemaan jotakin — vaikkapa onnettomuuttakin — niin siitä koituisi hyvää… Epäilenpä, paniko Margaret sinä iltana merkille, oliko hän tumma vaiko vaalea.
Mount kääntyi hänen puoleensa, hymyillen perin hauskaan tapaansa.
»Aiomme poistua», virkkoi mies pahoittelevasti. Niin kookkaaksi mieheksi hänellä oli erittäin vieno ja lempeä ääni. »Olisin niin kovin mielelläni halunnut tanssia kanssanne, neiti Verity, mutta olette joka kerta ehtinyt lupautua tanssimaan jonkun toisen kanssa, ja nyt lähdemme, enkä minä saa enää tilaisuutta!»