Margaret käänsi kaunista, pientä, sfinksiasuista päätään, vilkaisten kulmikkaan olkansa ylitse, ennen kuin asteli edelleen käsivarsi Cynthian kainalossa. Margaretin vastaus ei näyttänyt saavan nuorta miestä hämille. Minusta se tuntui samanlaiselta kuin olisi kylmää vettä viskattu vasten kasvoja.
Hän vastasi venytellen: »Niinkö? Se on teidän vahinkonne, eikö olekin?» Sitten hän käveli edelleen. Yhtä karkea kuin sairaloinenkin; mitä voi Margaretista toivoa, mitä?
VI
Katseeni osui Tom-sedän kirkkaaseen merirosvon silmään.
Hän kohotti toisen silmänsä sammalmaisia kulmakarvoja. Sitten oli hänellä ja minulla vähäinen, muistettava välikeskustelu. Ovella oli kuhiseva tungos, ja meidän oli odotettava. Siinä seisoessamme hän huomautti matalalla, hiljaisella äänellä, niin että vain minä kuulin: »Nuori ystäväni oli täysin oikeassa puhuessaan sairaiden helmien parantamisesta. Suolainen vesi! Se parantaa tummuvan helmen. Merimatka», lisäsi Tom-setä, kun ahdinko vihdoin harveni niin paljon, että voimme edetä etsimään päällysvaatteitamme. »Merimatka ja sitten —»
»Sitten?»
»Sitten vuosi autiolla saarella.»
Minusta näytti olevan kovin vähä toiveita, että hänen lääkemääräyksensä voitaisiin toteuttaa. Autio saari? Tuo tyttö?
Kuuden viikon kuluttua se tyttö oli saarellaan.
Kuvitelkaahan vain hetkinenkin mielessänne sellaista vastakkaisuutta! Täyteen sullottujen, meluisten huoneiden asemasta — laaja, rauhallinen ulappa, aalloilla välkkyvä päivänpaiste, keskivälissä kellanruskea hietikko, etualalla kallioita, vihreä, villi kasvullisuus, punaisina tähtinä loistavat kaktuksenkukat!