Mitä senjälkeen tapahtui, siitä ei Margaretilla ollut aavistustakaan.
Hän ei aavistanut, että minä kiireisesti laskeuduin rantaveneeseen (jolloin minusta tuntui samanlaiselta kuin tekoaan pakenevasta rikollisesta). Margaret ei tuntenut tärinää eikä surinaa Sweetheart II:n koneiden alkaessa pyöriä. Aluksen syöksähtäminen eteenpäin, myllertyneen veden äkillinen kohoaminen sen keulalaidoille, rannikon ja sen loppumattomain, välkkyvien valorivien jääminen kauas taaksepäin tummalle Rivieralle, etäisen rannan vaihtelut, maamerkit, jotka ikäänkuin näyttämöllä kasaantuivat toistensa eteen, häipyivät ja vihdoin katosivat taivaanrannan alapuolelle — kaikki se jäi Margaretilta huomaamatta. Hän ei nähnyt viimeisiä, kirkkaita juovaa, joita majakkavalot lähettivät tuulen voimistuessa yhä jyrkemmin aaltoilevalle ulapalle. Hän ei nähnyt purren taakse jäävää sinertävän harmaata vanavettä eikä tasaisista laineista kuvastuvia tuikkivia tähtiä.
VII
Vihdoin hän heräsi ja jäi kauhistuneena tuijottamaan varjostettuun lamppuun, joka nousi, painui jälleen pois näkyvistä, sitten kohosi uudelleen ja sukelsi taaskin piiloon.
Missä? Missä hän oli?
Peitehuopien välissä hyttivuoteella. Yhäti aluksessa?
Vieläkin pahemmin hänen olentonsa jokaisessa säikeessä oli tietoisuus heiluvasta, sykähtelevästä rytmistä, joka merkitsee sitä, että laiva on aavalla merellä.
II OSA — PARANNUS
I luku
Myrskyä merellä