Erottiko hän sanan »vuoto»? Oliko mielikuvitusta, että hänelle ilmoitettiin Sweetheart II:n nopeasti vajoavan? Hän ajatteli (jos voidaan käyttää sanaa »ajatteleminen» sekavasta miellesarjasta, joka nyt pyöri hänen mielessään): »Jumalan kiitos, viidessä minuutissa olen hukkunut. Se ei kestä kauempaa.»
Hänen ympärilleen kietaistiin karkeita vaippoja… hänen kyynärvarteensa tartuttiin ja häntä kiidätettiin portaita myöten kannelle.
Kannella vallitsi hirveä mylläkkä: vihuri ulvoi, indigonvärinen taivas näytti kiitävän vinhasti, oli sysipimeä rämysää, myrskyn tuntu oli valtava — ja äkkiä hänen olemuksensa kauan unohduksissa olleista kammioista tunkeutui esille ajatus.
»Olen merimiehen tytär!… Käyttäydy hyvin vaarassa!… Tulkoon mitä tahansa, pysy kylmäverisenä!… Olethan merimiehen tytär.»
Myrsky, joka pieksi vaahtoa hänen silmiinsä ja kasvoilleen, tuntui puhaltavan pois kaikki ajatukset. Ikäänkuin hyvin kaukaa hän kuuli komennushuutoja. Sitten lausui sedän ääni hänen korvaansa: »Kierrä kätesi kaulaani!» Totellen hän ojensi kätensä, tunsi, että hänen vartalonsa ympäri tartuttiin, hänet nostettiin kannelta ja häntä kannettiin — minne?
V
Nyt hän virui hieman sekavana jotakin kallionlujaa niskansa tukena ja ympärillään jotakin karheata ja lämmintä. Loppumattomasti hän vuoroin kohosi myllertävien, nyt tavattoman jyrkkien aaltojen harjalle, vuoroin painui niiden pohjalle. Kerran hän vain sai silmänsä auki ja tuijotti suoraan ylöspäin.
Näkyvissä ei ollut mitään muuta kuin mustat, nousevat ja laskevat aallot, jotka piirtyivät indigonsinisiä, vyöryviä pilviä vasten, siellä täällä kaistale hyisen tummaa taivasta ja tuikkivia, tanssivia tähtiä. Margaret sulki silmänsä. Vuoroin kohottuaan ja painuttuaan jonkun aikaa hän taaskin vaipui tiedottomuuden tilaan. Ollen puolittain valveilla hän sitten säpsähti, kun hänen mieleensä tuli ajatus: »Olemme haaksirikkoisia. Veneitä… soutavia miehiä… hukkumaisillaan. Uimaan henki-kullan edestä.»
Vaistomaisesti, koneellisesti hän koetti hapuilla hameensa kiinnitysvehkeitä, mutta ei jaksanut irroittaa käsiään karkeasta peitteestä, joka oli kiedottu hänen ympärilleen niin, että koko hänen ruumiinsa paitsi pieniä, märkiä kasvoja pysyi hyvin lämpimänä.
Hän liikutteli käsiään kuten emäänsä etsivä kissanpoika. Ihan äkkiä pujottautui sitten toinen käsi hänen käteensä ja puristi sitä — ei kovasti, vaan lujasti, lämpimästi, ja se tuotti hänelle tavatonta lohdutusta.