Mutta sellainen ei ollut peloton Hannanin
Syvällä alttoäänellään hän lasketteli suustaan englanninkielistä puhetta, kahdennenkymmenennen vuosisadan mallista, viisitoistavuotisen koulupojan tapaan.
»Nirhaisin vain hieman käpälääni, kiitos!» oli hänen vastauksensa, kun johtajatar tiedusti, oliko hän loukkaantunut. Sillä hänen toisen kauniin nilkkansa ympärille oli sukan alle sidottu nenäliina. »Luissa ei ole vikaa!»
Venus.
2
Heti kun hän puhkesi puhumaan, tajusi kuulija, että vaikka hän muodoltaan olikin rehevästi kehittynyt viidenkolmatta-ikäinen nainen, oli hän luonteeltaan vielä lapsi. Hän tuntui kymmentä tai viittätoista vuotta nuoremmalta kuin ainoakaan Topin serkuista, kymmentä tai viittätoista vuotta lapsellisemmalta kuin lapsivampyyriä näytellyt, sievä filmitähti.
Uteliaana kuin koululapsi hän katseli näitä vieraita, joille hänet nyt esiteltiin. Hänen kaikista piirteistään saattoi lukea, mitä hän ajatteli tästä eriskummaisesta, vanhasta peitteestä, joka pyyhkäisi variksenpelättimenhattunsa ankanmunan kaltaisesta päästänsä. Entä tämä toinen, tämä vanhuksen seurassa oleva nuori mies? Kuinka hieno'. Hänen kaulanauhansa… hattu pois päästä!
Häntä tarkoin silmäilevä isoisänisä katsahti ylöspäin ja mainitsi, että hänen nuorella sukulaisellaan ja neiti Hannanilla oli nähtävästi yhteisiä ystäviä, Seymour-nimisiä ihmisiä.
Syvällä alttoäänellään jumalatar suvaitsi lausua, että Seymourit olivat hänestä kauhean hupaista väkeä.
Hän lisäsi Topille: »Tunnetteko heidät hyvin?»