Rumaa, mustaa piippuansa poltellen Top istui chesterfieldiläisen sohvan nurkassa työnnettyään syrjään kasan The Era-lehtiä, Ericin nyrkkeilykintaat, sifoonin, Gertruden kapan, seitsemän tyhjää tupakkarasiaa ja Gertruden salkun, joka oli täynnä käsikirjoituksia.
Top tarkkaili perin huvitettuna.
Naisista toinen kirjoitti, toinen saneli.
Nyt oli Top oivaltanut, mikä se oli. Näytelmä. Tämä oli siis näytelmä. Tyttöjen välisen keskustelun katkelmista hänelle oli selvinnyt, minkä vuoksi asia oli niin hengellekäypä. Neiti Lilith Mourne, joka ilmeisesti oli jo saavuttanut jonkun verran menestystä laulajattarena ja lausujattarena, aikoi nyt luopua siltä ammattialalta heti, kun hänelle oli tarjoutunut tilaisuus päästä niin sanotulle laillistetulle näyttämölle. Tuo hänen kädessään oleva käsikirjoitus oli alkuperäisen tshekkiläisen näytelmän englanninkielisen käännöksen ainoa kappale. Se oli palautettava kääntäjälle seuraavana aamuna. Ja neiti Mourne halusi pyhänseutuna lukea osansa ulkoa ja tutkia siitä. Senvuoksi hän oli tullut Gertruden luokse.
Hyvä ihminen tuo Gertrude, tuumi Top.
Myöskin tuo toinen tyttö oli hyvä. Hyväntahtoinen, koska oli lainannut kappansa. Hilpeä ja reipas, vaikka sillä hetkellä silminnähtävästi nääntymäisillään uupumuksesta. Sen Top saattoi päättää siitä, että hänen olkapäänsä silloin tällöin lysähtivät kasaan. Se soinnahti hänen äänestään, kun hän hiljaa saneli, selvitti kurkkuaan ja saneli yhä. Top mietti — naiset, työ? Nämä tytöt, jotka ansaitsivat elatuksensa huvittamalla yleisöä, näyttivät työskentelevän ankarammin kuin kukaan muu. He tekivät työtä kaksin kerroin, kerran yleisön näkyvissä ja toisen kerran valmistaessaan osaansa yleisön nähtäväksi. Näin paljon uurastusta näytelmän vuoksi.
Top, jonka mielikuvitus oli vilkkaampi kuin kukaan aavisti, kuvitteli harjoituksia tyhjässä teatterissa, tavallisiin asuihin puettuja naisia ja miehiä, nurisevaa kirjailijaa, kärttyistä näyttämöohjaajaa.
Sitten hän kuvitteli, miltä kohtaus näyttäisi katsottuna salin etupuolelta, punaisella sametilla päällystetyiltä tuoleilta, joissa jäi niin vähän tilaa sellaisia jalkoja varten kuin Topin olivat. Neiti Mournen lukemien ohjeiden mukaan oli näyttämöllä »pukeutumiskammio, josta ovi vei parvekkeelle; kuutamoinen näköala merelle; puiden lehviä». Kuinka suuresti siitä näyttämöstä erosikaan tämä Gertruden siistimätön, kodikas, onnekas boheemionkalo!
»Sisälle astuu jälleen kreivitär L. negligée-puvussa», saneli Lilith Mourne kuin henkensä edestä. Kuin henkensä edestä naputti Gertrude puolestaan. Liuskaa vaihtaessaan hän tiedusti uteliaana:
»Millaisessa puvussa sinä sitä näyttelet, Lil?»