»Kuka lupasi teidän pitää kättäni?»
»No, mutta tehän ojensitte sen minulle.»
»Luonnollisesti! Minähän ojensin sen saadakseni kotelonne, jotta voisin täyttää sen.»
»Ahaa!» äänsi Top. »Vain sitäkö se oli?» Top ei ollut vähääkään hämillään.
14
Mutta erään seikan tähden hän tunsi suurta ja yhä lisääntyvää harmia.
Se oli se, ettei Jones ollut mukana.
Kuinka mielellään Top olisikaan suonut Jonesin näkevän hänet täällä, tämän näyttelijättären asunnossa tällä hetkellä! Jones, sen hän tiesi, piti häntä typeränä! Ei ainoastaan jääkalikkana, vaan myöskin koko maailman pahimpana tomppelina naisseurassa. Jones ja hänen kirkassilmäinen sisarensa, rouva Peacock, olivat keskustelleet siitä Thamesin rannalla vietetyn, surkean kurjan pyhänseudun aikana. Siitä Top oli varma. Häntä vaivasi niiden huomautusten arvaileminen, joita he olivat varsin hyvin saattaneet lausua.
»Kelpo poika, tuo Top… Kerrassaan mainio jalkapallo-ottelussa, ihmeellinen työhevonen… Mutta tyttöseurassa! Poika-rukka! Puhutaan hitaista. Etanan vauhdilla häh liikkuisi kuherrellessaan.» (Top tunsi, että niin oli saatettu sanoa.) »Ei osaa virkkaa sanaakaan ja punastelee kuin tyttö!»
Viime aikoina Top oli tosin pannut merkille, etteivät tytöt enää punastelleet. Punastumista ei siihen aikaan kukaan käyttänyt. Ei kukaan muu kuin Top. Eikä hänkään punastellut nyt. Top oli tuskin punastunut koko sinä iltana muuta kuin sen ainoan kerran, jolloin Gertrude oli ilveillyt hänelle morsiamista. Tämä tyttö oli ihan liian siivo pannakseen häntä punehtumaan. Jones ihailisi tätä tyttöä — hän, joka osasi niin hyvin arvostella tyttöjä — tai luuli osaavansa.