»Oi, ei kerrassaan mitään, ei tietenkään. Minusta vain tuntui siltä.»
»Haluaisin ainoastaan tietää —»
»No niin, mitä?»
»Niin, tietävätkö h&?» kysyi Top, nyökäyttäen päätänsä rouva Mundyn makuuhuoneen seinään päin.
»Äitiäkö tarkoitat?» tokaisi Helen, avaten kirkkaat silmänsä levälleen. Jostakin syystä Helen tuntui tänä iltana paljoa vanhemmalta kuin tavallisesti. Tuossa uudessa leningissään hän näytti täysikasvuiselta tytöltä — mikä oli ihan väärin - ja hänen äänensäkin soinnahti varttuneemmalta. »Luonnollisesti äiti tietää!»
»Minkä tähden 'hm’… ja — niin, minkä tähden mulkoilet kukkaani, ikäänkuin se oli voihin lentänyt hyttynen?»
»Tietääkö hän senkin?» tiedusti Top, yhäti tähystäen kukka-pahaa.
Ärsyttävästi Helen virkkoi: »Väliäkö sillä?… Miksi minun pitäisi vastailla uteluihisi, kun sinä olet noin —»
»Noin millainen?»
»Mahdoton; olet mahdoton tänä iltana, Top. Puhelet minulle ikäänkuin olisin pieni lapsi ——»