»No, sinähän olet lapsi», keskeytti yksikolmattavuotias.
»Miksi muuksi sinua voisi sanoa?»
20
Helenin pehmeille kasvoille levisi puna, ja hänen äänes tään soinnahti kiukun häive.
»Lapsiko? Eivät kaikki niin ajattele. Vain sinä ajattelut niin, koska olet serkku — etkä ole edes serkkukaan. Pikku serkku, etäinen — vaikka miksi sotkea sanaa etäinen, koska et koskaan tunnu pysyvän etäällä», kiivasteli nuori tyttö, jonka sisu äkkiä kuohahti kuin kiehuva maito ja jota halutti olla karkea, »eikä sinun tarvitse esiintyä minulle ankarana veljenä. Top, vaikka minulla ei olekaan veljeä… ei se, missä käyn ja kenen seurassa olen, koske rahtuakaan sinuun…. Minkä tähden juuri tänä iltana olet saanut sellaisia ajatuksia päähäsi, sitä en totisesti käsitä! Ja», lisäsi hän äänensä äkkiä tukahtuneesti värähtäessä, »jos sinun täytyy tietää kaikki asiani, kerron sinulle vielä muutakin, sen, että menen viidentenä päivänä teatteriin saman kiltin miehen seurassa, Top.»
»Niinkö, vai menet?»
»Kyllä, menen. Ja jos se minua huvittaa, ripustan ylleni gardeniakiehkuroita, jotta muistutan Nelsonin patsasta ja sallin hänen viedä minut huveihin kuudentena, seitsemäntenä, kahdeksantena ja yhdeksäntenä päivänä.»
»Et», pisti Top väliin hieman kostonhimoisesti, »yhdeksäntenä».
»Niinkö? Miksi en yhdeksäntenä? Miksi tehdä ero yhdeksäntenä, sanohan?»
»Sinä iltana», selitti Top, yhäti yhtä kostonhimoisesti, »ovat minun tanssiaiseni».