»Kainous vikani on, ja sen syy, se on tutkimaton. Olin eilen kutsuilla, naisien seurassa —»
»Joitakuita naisia, joiden kanssa saamme seurustella, meillä on», keskeytti Gertruden Eric. »Tuohan Lilith Mourne kaksi kokonaista kaunotarkuoroa —»
»'Neiti Bébé St. Clair saapuu’ — tuokohan hän mukaansa sen valonheittäjämiehen?»
»Entä elävä veistos —»
»Järjestystä, järjestystä! Reistraattorilla ja hänen vaimollansa ’on ilo saapua' — viisikymmentäyksi, viisikymmentäkaksi —»
»‘Herra Tom, herra Dick ja herra Robert Morse saapuvat — ahaa, nämäkö ovat ne Topin newhavenilaiset jörriäiset?»
»'Herra Henry Allerton — tietysti! Hän on Lilithin ainoa rakastettu. Mitä hän puuhaa, Gertrude?»
»Mitäkö puuhaa, rakas? Hän pitää Lilithiä aisoissa, ainoa mies, joka on koskaan pitänyt ja pystynyt siihen. Hirveän oppinut! Täynnä kirjoja! Ei romaaneja, sellaisia kuin Huono hattu, eikä mitään huvilukemista, vaan kirjoja kirjoista. Juuri se on tehonnut Lil-ystävättärcemme. Hän ei luullut saavansa sitä miestä. Hän itse puhui siitä minulle. Vielä nytkin, kun he ovat jo varmasti kihloissa, antaa Henry hänen olla arvailujen varassa. Sillä tavoin hän pitää Lilithiä aisoissa. Niin se käy, hyvät siskot. Hän pitää aisoissa.»
»Varmaankin hän tekee jotakin muutakin elääkseen?» virkkoi Joan.
»Niin, tietysti. Kirjoittaa teatteriarvosteluja The Watcheriin, The
Sunday Splashiin ja The Logiin. Ensi-illassa on mahdotonta olla
osumatta vastakkain Henryn kanssa, joka murhaavasti pälyilee katsomoon
Lontoon isoimpien silmälasien lävitse.