Entä puhuivatko — muut? Eivätkö he puhuneet! Vaikka nuori Tophampton eläisi paljoa vanhemmaksi kuin isoisänsä oli, ei hän ikinä unohtaisi lörpöttelytulvaa rouva Mundyn huoneistossa sinä sunnuntaina — tanssiaisten edellisenä sunnuntaina.
Rouva Mundyn kodikas, joskin ahdas arkihuone suorastaan uhkui tanssisalin tuntua; nauru oli hilpeämpää, äänet kimeämmät, sutkaukset kerkeämmät ja keskustelu kaikin puolin vuolaampaa kuin tavallisesti, kun serkukset tavattoman innostuneina lyijykynineen, ja papereineen hyörivät tanssiaiskutsujen vastausluettelojen kimpussa.
»Tuskin ainoatakaan epäystä!» riemuitsi Tossie, silmäillen laatimaansa nimiluetteloa. »Tuletteko, ettekö, tuletteko, ettekö, tuletteko tanssiaisiin? Kaikki, jotka olemme pyytäneet, ovat mielihyvin valmiit saapumaan! 'Majuri, rouva ja neiti Hannan ovat riemukseen saaneet kutsun.' Mitä väkeähän he lienevät?»
»Hengittävän Milon perhe!»
»Hattu pois päästä, niin! En muistanut. Suosittu vieras. Mutta hänestä ei ole käytetty liikanimeä. Tuleeko hänestä Venus Tophampton? Isä ja äiti tulevat otaksuttavasti tarkastamaan? Minkälaisiahan he lienevät? Oletko nähnyt heitä, Top?»
»En», urahti Top sopestaan. jossa hän istui, poltellen piippuaan, puolittain selin näihin uutteriin ja suriseviin mehiläisiin päin.
Marjonen John ilmoitti tietävänsä jotakin Hannaneista, jotka olivat tehneet kauppoja hänen esimiehensä liikkeen kanssa. Hannan-vanhus oli palvellut Intian armeijassa, ja hänellä oli liikanimenä »Kurppa». Ei välittänyt koko maailmassa muusta kuin cairnilaisista ja airedalelaisista koiristaan; kumma, että oli malttanut suostua lähtemään niiden luota kokonaiseksi illaksi; olisi onni, jollei hän toisi niitä kaikkia muassaan tanssiaisiin!
»Herra R.W. Jonesilla on ilo saapua», luki Tossie. »Samoin myös 'herra Smithillä’, ‘herra Robinsonilla, 'herra Brownilla’, ‘herra IVhitellä’, ‘herra Greylla — mitä miehiä nämä koreat herrat ovat?»
»Opistokumppaneitani», mutisi Top.
Luetteloaan tarkasteleva Gertrude oli alkanut laulaa: