Hän virkkoi kaihoisesti, murheellisesti, jopa valittavaan: »Siitäkö sinusta tuntuu, POIKA? Vahinko, erehdys.»
10
Miten arvelette Topin, kookkaan, lämminsydämisen, yksinkertaisen olennon pystyneen pitämään puoliaan tällaista vastaan?
Ällistyneenä Top silmäili isoisänisää, tuota kuihtunutta, iäkästä olentoa, joka oli melkein hautautunut sohvan nurkan ja höyhenpeitteen väliin.
Mundyn tytöistä oli isoisänisä jo kuinka kauan ollut hullunkurinen painajaisolento! Hän oli puolittain variksenpelätin, puolittain perheen kauhu, tarumainen pilahenkilö sättimisineen, juustonkuoritalouksineen, vankilankarkuripalvelijoineen, peitteineen, avioliittoja koskevine, haaveellisine ohjeineen. Koko hänen suvussaan kenties ainoastaan kaksi henkilöä käsitti isoisänisässä olevan jotakin muutakin.
Lempeä rouva Mundy säälitteli (isoisänisän »pahoinakin» päivinä):
»Yksinäinen vanhus-raukka!»
Alusta alkaen oli Top ajatellut: »Vanhus-poloinen; hänen osansa on kova!»
Nuori mies ei olisi osannut selittää, mikä isoisänisän osassa oli kovaa. Ei ainoastaan ikä. Elämä yleensä ehkä. Top, jolla, kuten tiedämme, ei ollut taipumuksia pukea asioita liian moni- tai liian pitkäsanaisiin muotoihin, oivalsi kummallisesti, sanattomasti, että isoisänisästä, joka ei ollut muiden ihmisten kaltainen, olivat muut ihmiset aivan yhtä kiusallisia kuin hän heistä.
Hän ei kuulunut tähän jazziaikaan. Hän ei ollut chesterfieldiläisen ajan ihminen, ryppyisen paidanetumuksensa ja sinettinippunsa mukainen. Hän ei ollut minkään menneen ajan ihminen, mutta kaikkina aikoina on ollut hänen kaltaisiaan. Hän oli yksinäinen, sopeutumaton, hyljeksitty, utopisti, sellainen henkilö, jonka juuret eivät ole kiinni maassa, joka ei kykene irtaantumaan haaveistaan. Unelmissaan utopisti elää jotakin tulevaa aikakautta. Se saattaa olla kolmaskymmenes, ehkä viideskymmenes vuosisata; kenpä tietää? Ainakaan se ei ole tämä kahdeskymmenes; sillä silloin ei ole tylyyttä eikä sairautta, ei köyhyyttä, ei sotaa eikä muita rikoksia; ja silloin eivät enää kuolema ja ero katkeroita ihmisten elämää. Sitä he kaipaavat, nämä utopistit, jotka eivät aina puhu samaa kieltä — mutta pääsisällöltään kuitenkin samaa.
Kuunnelkaa hetkinen näitä hartaan vetoavia säkeitä: