»Odotanko, sir?» virkkoi ohjaaja tälle kiihtyneen näköiselle nuorukaiselle, joka oli hatuttomin päin kiiruhtanut tänne vuokrakasarmille, jossa sellaisen nuoren herrasmiehen ei juuri otaksuisi käyvän —
Top sysäsi kaikki taskussaan olevat pikku rahat miehen käteen ja lähti sanaakaan lausumatta juoksujalkaa kiitämään päämääräänsä, harppaillen rouva Mundyn asunnon kivisiä portaita vinhemmin kuin koskaan ennen.
5
Suinpäin hän syöksyi sisälle avattuaan oven avaimellaan ja huuteli hiljaa, mutta kiihkeästi Maryä, Mundyjen pientä palvelijatarta.
Mary, joka nukkui kuin murmeli, paneutui aina aikaisin levolle; mutta varmaankin hän nyt oli valveilla. Entä se miehenääni, mitähän se merkitsi? Lääkärikö? Top hoki itsekseen kysymyksiään koneellisesti, kuten oli hokenut koko matkan autossa, mutta torjui yhä mielestään kaikki vastaukset, jotka muistuttivat hänelle joen tämän puolen vuokrakasarmeissa sattuneista murhenäytelmistä… Niistä olivat sanomalehdet kertoneet… Ei! »Mary! Helen —»
Ei vastausta.
Top eteni käytävää pitkin, aikoen sen toisessa päässä olevalle ovelle. Sivuuttaessaan arkihuoneen oven hän seisahtui. Sen takaa kuului hiljaista liikettä. Oven alitse näkyi ruusuinen valoviiru. He — hän oli siellä.
Melkein suunniltaan levottomuudesta nuori mies kiersi ovenripaa, työnsi oven auki ja syöksähti arkihuoneeseen. »Helen —»
Helen oli siellä.
XVII luku