2
Top avasi suunsa.
Ei Topin suu ollut suinkaan mikään ruusunnuppu. Tällä nuorella miehellä oli joidenkuiden vaaleaveristen henkilöiden kiinteä iho, joka sileänä, tasaisen kalpeana kuin marmoripinta peittää syvällä sen alla kuohuvaa verta. Hänen Kaunismuotoisten, lujapiirteisten huuliensa väri oli mahdollisimman vaalea, terveen punertava. Muodoltaan hänen suunsa muuten aika paljon muistutti nurkassa seisovan patsaan suuta Hänen raottuneiden huuliensa välistä lähti henkäys, eräänlainen huokaisu. Ei ainoatakaan sanaa.
Hän sulki suunsa jälleen.
3
»Vaikka saattaisitkin näyttää kuuromykältä ja vähäjärkiseltä», jatkoi isoisänisä kohteliaasti Topille, »olet sinä koko sukuni ainoa jäsen, jolla on hämärintäkään aavistusta siitä, mikä minua miellyttää.» Häneltä pääsi äkäinen tirskahdus ja hän loi nurkkaan päin katseen, joka olisi saattanut kuihduttaa siellä olevien ruusujen terälehdet. »Tarkkaile makuani, ja sinä saa palkkiosi. Poika, etsi ja tuo tänne moitteeton tyttö!»
Top pysyi vaiti.
Lempeällä äänellään virkkoi rouva Mundy empivästi:
»Isoisänisä, kuka olisi — kuka on tuomarina ratkaisemassa, onko tyttö, jos hänet löydetäänkin, kuten sanot, moitteettoman kaunis?»
»Asiantuntijoita luonnollisesti. Lääkäri, kuvanveistäjä, maalari ja minä. Me olemme neljä suurmiestä —»