6
Ojentaen toisen mallikelpoisen paljaan käsivartensa Helen tuki itseään uuninreunustaan, kohotti sitten toisen pitkän, ihonvärisen trikoon verhoaman jalkansa suoraksi eteenpäin, niin että se muistutti etsivän etanan tunnustelevaa sarvea, ja piirsi sillä ympyrän ilmaan. Käännyttyään ympäri hän vaihtoi jalkaa, kääntyi sitten uudelleen ja siirtyi hitaasti eteenpäin, hitaasti eteenpäin ja alaspäin tässä klassillisessa asennossa, pää ja kasvot ja tiukkaliivinen rinta eteenpäin taivutettuina, muistuttaen oksalla olevaa ruusua.
Hitaasti eteenpäin, hitaasti ylös ja taaksepäin, ikäänkuin laimea tuuli olisi keinuttanut ruusua kannattavaa oksaa, hän jälleen kohosi pystyyn; ja hänen silmissään oli hehkuva katse, joka muutti Topin koko kasvot. Top ei ollut aavistanut hänen osaavan sellaista, voivan näyttää sellaiselta.
Se ei ollut rehellistä…
7
Top murahti: »Entä nilkkasi? Sinähän et muka voinut tulla tanssiaisiini, koska olit venähdyttänyt nilkkasi; ja nyt olet pyöritellyt sitä kuin tuulimyllyä —»
»Pieni harjoitus on toki tehnyt sille hyvää
»Nilkkasi ei ole venähtänyt sen enempää kuin niskasikaan on katkennut», syytti Top häntä. Miehen rinta nousi ja laski, ikäänkuin hän olisi juossut. »Sinä teeskentelit. Sinä et aikonutkaan tulla tanssiaisiini.»
»No, sanoinhan sen sinulle jo viime viikolla!» kivahti Helen nyt puolustautuvasta kohoten ja laskeutuen vaaleanpunaisten, silkkikenkien peittämien varpaittensa varassa niin sulavasti, että se olisi ollut mahdotonta, jos hänen nilkkansa olisi vähääkään venähtänyt. »On kohteliaampaa, etkö ymmärrä, esittää muille säädyllinen tekosyy?… Kun kerran sanoin, etten aio jotakin tehdä, miten voisin tehdä sen myöhemmin? Mutta arvelin suoda sinulle yhden tanssin —»
Yltyvää raivoa uhkuva Top virkkoi: »Sinä soitit minulle, jäljittelit puhelimessa miehenääntä» — hänestä tuntui, ettei hän ikinä antaisi sitä anteeksi — »ja kerroit minulle Nevasi kuolemaisillasi».