KOPS —KOPS! (»Kahdesti — minua — oi, Harry!»)
KOPS — KOPS — KOPS!
(»Minua hän tahtoo nyt — POIKA, varmasti.»)
Sitten: KOPS, KOPS, KOPS, KOPS, KOPS, KOPS, KOPS, KOPS, KOPS —
Kuulosti siltä kuin olisi yläkerrassa ollut joukko villejä, puukenkäjalkaisia, puna-ihoisia intiaaneja tanssimassa sotatanssia.
Ähkyen Helen, joka oli jälleen temmattu maan pinnalle, olisi kiskoutunut pois sulhonsa käsivarsista. Mutta ne sulkeutuivat hänen ympärilleen tiukasti kuin hissinovet. »Ei!» »Voi, minun täytyy… Isoisänisä! Voi, Harry, miten saatoimmekaan niin tyyten unohtaa hänet? Hän on varmaankin jo tullut takaisin tanssiaisista. Mutta ainahan kuulemme kun autot pysähtyvät kohdallemme; kuulitko sinä mitään?»
»En; en kuullut mitään.»
»Enkä minäkään; en kuullut risahdustakaan —!»
Nyt he kuulivat.