»Häh! Kuka on tämä, joka on muassasi, POIKA?… Kenet olet tuonut tänne?… Kuka tämä on?»
»Minä vain, isoisänisä», huohotti tyttö. »Helen!»
»TYTTÖ?»
»Sir», alkoi Top sellaisen miehen äänellä, joka tietää, mitä tahtoo, ja pysyy päätöksessään, vaikka saisi kaikki maailman voimat vastaansa. »Sir, pelkään teidän hyvin kovasti pahastuvan meihin, mutta asia on niin —»
»Hillitse kieltäsi, Poika! Puhu silloin, kun sinua puhutellaan, muistatko? Ja sinä, TYTTÖ» (tyynempään sävyyn) »tule tänne! Seiso niin, että näen sinut; tule tänne —»
9
Tiukasti puristaen Topin kättä, valkeasiteinen pää vapisemisesta huolimatta pystyssä, Helen astui eteenpäin.
Timantinterävät silmät tarkastivat häntä. Hiljaisuus.
Pureva, kimeä ääni virkkoi: »Ahaa! Asia on niin, niinkö?… Odotahan sitten —»
Timantinterävät silmät yhäti tähystivät Heleniä, vielä sittenkin, kun luiseva käsi hapuili sanoinkuvaamattoman peitteen ja tuolipielusten alla, löysi, veti esille ja avasi lippaan, jonka nämä molemmat nuoret olivat nähneet. He olivat nähneet sen isoisänisän syntymäpäivänä, sinä iltana, jona tuo iäkäs rotuhygienian harrastaja oli esittänyt vaatimuksensa. (»POIKA, jos tuot tänne mallikelpoisen tytön, saat rahat.»)