»En, sen jätin sinun asiaksesi. Ikävä, jos olet pettynyt. Mutta mitä mahdan sille, että tiesin (paitsi kenties ihan alussa, paitsi sinä kauheana sunnuntaina, sen kamalan hetken jälkeen, jolloin isoisänisä puhui meille) —mitä mahdan, jos liesinkin, ettet sinä lähestyisi, ettet suorastaan voisi lähestyä ainoatakaan noista tytöistä kosiaksesi häntä?»
»Tiesitkö sen, Helen?»
»Miten muuten olisin jaksanut elää? Enkö pitänyt sinua silmällä? Joka kerta, kun tulit takaisin ja kun olit lähdössä? Vain yhdessä ainoassa muussa tytössä sinä näit vähääkään tyttöä —»
Viimeisen kerran tässä kertomuksessa Top punastui — ja sulki sitten
Helenin suun, samoin kun Lilith oli sulkenut hänen suunsa.
Hänen hyväilemänään Helen pitkitti: »Minä olin sinulle tarkoitettu; sitä sinä et voinut kiertää. Olin varma, ettet voisi — ja vähät niistä ohjeistasi, Harry.»
»Mutta enkö minä ole täyttänyt niitä? Kaikki niinkuin pitääkin, eikö ole? Polvistus sievimmälle! (Minä tein sen.) Kumarrus henkevimmälle! (Teen sen; sinulla on enemmän älyä kuin niillä kaikilla muilla yhteensä!) Ja (kuka vois minua estää?) suukko rakkaimmalle!»