11
»Nyt paitoja. Kuka sitä puolta hoitaa?»
Mutta tästä puolesta ei Henderson keskustellut herra Cravenin ja hänen — olin vähällä sanoa: joukkueensa kanssa. Määrättyään ensimmäisen sovittamisen ajan ja sanottuaan jäähyväiset herra Cravenille ja hänen taiteilijakumppaneilleen lähti Henderson Topin kanssa kolean usvan täyttämälle Jermyn-kadulle ja mainitsi, että hän kyllä tunsi paitaväen.
»Tänne, sir… Kas, hyvää huomenta, herra Battl… Niin; ei liene nurisemista… Suvaitsetteko katsoa, joutaako herra Smithson luoksemme?»
»Kaikki nämä ihmiset näkyvät tuntevan teidät, Henderson», huomautti Top.
»Tuntevan, minut, sir? Niin, sir, minulla on aina ollut koko joukko tuttavia West Endissä», myönsi Henderson, joka onnettoman kuningas Henrik ensimmäisen lailla ei koskaan hymyillyt, vaikka eräänlainen väre joskus väänsi hänen Alfred Lesterin kaltaisia piirteitään. Nyt ei sitä näkynyt.
Taaskin Henderson syventyi mässäilevään määräilyyn; tämä tapahtui alakerroksessa, eräänlaisessa kirjastossa, jonka hyllyt olivat täynnä paitakoteloita.
Tähän saakka oli nuori Top paitoja ostaessaan vain maininnut patsasmaisen kaulansa paksuuden ja ottanut sen, mitä hänelle annettiin.
Kuinka räikeän vastakohtaista oli Hendersonin menettely.
12