Persoonattoman riemuisesti he puhuivat hänen uuden asunsa sopimisesta.
»Kaunis», kehuivat he häntä katsellessaan, »kaunis», Mutta he eivät tarkoittaneet hänen herkulesmaista vartaloaan eivätkä hänen Venuksen-suutansa, vaan hänen sinistä sarssitakkiaan.
»Eiköhän pitäisi olla hiukkasen väljempi täältä kainaloista, herra
Craven?» (Räätälinliidun terävä särmä jätti valkean viirun kankaaseen.
Krip —)
»Selkä on moitteeton, kaiketi? Moitteeton. Voisikohan parantaa tuosta…»
»Malttakaahan, jahka näette harmaan…»
»Ahaa! Tuo saisi olla hieman tilavampi vyötäisiltä.» (Herra Cravenin kädet nykivät molemmin puolin rinnushepeitä, nykivät nykimistään, lempeän pakottavasti muovaten Topin vartaloa harmaaseen takkiin.) »Kas niin, siinä se on… Muistanpa, että kerran kun hän, tiedättehän, Henderson, poistui täältä yllänsä minun valmistamani puku, astui sisälle herrasmies — hän oli hyvin nuori herrasmies, palveli silloin lento voimissa. Hän sanoi minulle-. Täälläkö valmistetaan puvut sille miehelle, joka juuri lähti täältä?’ Minä sanoin: 'Täällä.’ Hän sanoi: 'Täälläkö on tehty se puku, joka oli hänen yllään?’ Minä sanoin: 'Täällä.’ Hän sanoi: 'Käyttääkö hän kureliivejä?’ Minä sanoin: 'Ei, sir; hän ei käytä kureliivejä.’ Hän sanoi: 'Voisitteko saada minut näyttämään sellaiselta ilman kureliivejä?’ Minä sanoin: 'Varmasti, sir, voisimme saada teidät näyttämään sellaiselta ilman kureliivejä.' Hän käski meidän ottaa mitat itsestään heti paikalla; eikä hän ole meistä luopunut. Hämmästyisitte, jos mainitsisin teille hänen nimensä —»
Hendersonin kasvot olivat järkkymättömän ilmeettömät, kun hän virkkoi vain: »Hihat rahtusen liian pitkät!»
»Pitkätkö?… Puoli sentimetriä siis.» (Nips.)
»Ja sitten, malttakaahan!… Niin! Enkö puhunut teille siitä luumunvärisestä? Siitä melkein luumunvärisestä? Puhujahan teille!»… Kuiskaten:
»Se on viehättävä.»