Jos hän kerran oli niin säteilevän kaunis valkealla kankaalla (jossa kuitenkin on ainoastaan mustaa ja valkoista), niin millaiselta hänen täytyisikään näyttää niistä, jotka saivat nähdä hänen kullalle kimeltävät hiuksensa — kapinalliset kiharat, jotka kerrankin painettiin sileiksi tuon appelsiininkukista sommitellun suippopäisen kiehkuran sisälle — hänen suurisilmäisten, soikeiden kasvojensa rusottavat ja valkeat vivahdukset? Kuinka hänen ihailijansa olisivatkaan kadehtineet (jos olisivat tietäneet) Harry Tophamptonia, joka nyt sai nähdä hänet sellaisena kuin hän oli!
12
Tuolta autovajastako? — jossa hän näytti olleen odottamassa, tämä nuorekas tähti tuli esiin.
Morsian kaikessa komeudessaan.
Hän näytti upeaksi puetulta vahanukelta; se on alaston totuus. Nukelta, jonka vaha oli jätetty haalistumaan päivänpaisteessa.
Sillä paahtavien säteiden häikäisevässä valossa näytti tämä onnellinen morsian yhtä kaamealta kuin kirkkoväkikin. Hänen kasvonsa, jotka olivat paksulti peitetyt ensinnäkin ihomaalilla numero viisi (jotta ei näkyisi jälkeäkään luonnollisesta, kuvassa mustalta näyttävästä punasta) ja sitten keltaisella jauheella, olivat tasaisesti savenvihreä naamio. Siihen oli hyvin tummalla ruskealla maalattu sydämenmuotoinen suu. Isoja, tyttömäisesti tähyäviä silmiä ympäröivät vihreän siniset varjot. Saven väriset olivat myöskin pitkät, välkkyvillä orjanrenkailla koristetut käsivarret.
»Hymyilkää nyt, hymyilkää!» jymisi näyttämöohjaajan sumutorvenääni.
»Suloinen hymy morsiamen huulille!»
Smaragdinvihreinä välähtivät hampaat ruskeiden huulien välitse
Britannian palkitun vaaleaverisen kaunottaren lyijynharmaissa kasvoissa.
Kauhun lumoissa Top katseli kammottavaa näkyä.
»Hyvä Jumala!» ajatteli hän. »Tämä on yhäkin pahempaa. Hän näyttää
Thamesista ongitulta… Tällaistako hänen on kestettävä, lapsi-raukan?»