»Minne oikeastaan olet matkalla, Top? Sukulaisten luokse? Et, et noissa housuissa. Iloisempaan seuraan?»
»Melkein luumun värisen» oli Henderson, joka aikoi silittää sen, kiskonut pois Topilta. Pyhäistä retkeä varten oli Top puettu urheilutakkiin, polvihousuihin, pitkiin sukkiin ja lakkiin.
»Aiotko tapaamaan mielitiettyäsi? 'En, en’, väittää mies, punastuen kuin iltarusko. Olen sitä aavistellut. Aha! Olen epäillyt sitä viikkokausia. Onpa hyvä, että silmänalus on mustana minulla eikä sinulla, eikö olekin? Minä olen menossa vain naineen sisareni luokse… mutta kukapa osaa etukäteen arvata, vai mitä?» lisäsi hän toiveikkaasti.
»Tuleeko hän sinua vastaan asemalle, Top?»
»Siitä saat panna vetoon armaan elämäsi», tokaisi Top muka ivallisesti.
»Tokihan hän tulee.»
»Mainiota. Silloin näen hänet edes vilahdukselta», riemuitsi nuori walesilainen eloisat kasvot säteilevinä.
Hän oli Harry Tophamptonin suoranainen vastakohta, ja ehkä juuri senvuoksi nämä nuorukaiset sopivat hyvin yhteen. Todennäköisemmin ei se ollut oikea syy. Kuta enemmän tätä ystävyyden, mieltymyksen ja rakkauden kysymystä pohtii, sitä vähemmän osuutta tuntuu järjellä niissä asioissa olevan.
Niin oli myöskin Jonesiin, Topin ystävään, nähden. Hänellä oli samat ristimänimet kuin lukemattomilla walesilaisilla — William Richard. Hänen isänsä oli baptisti pappi, hänen äitinsä toisen baptistipapin tytär. He asui vai Cardiganshiressä kivisessä, liuskekattoisessa talossa, j°n vierashuoneessa oli keittiönliesi, liuskakivestä kaiverrettu pyörylä uuninkoristuksena, arkihuoneen ikkunalla useita kurjenpolvi- ja käenkaaliruukkuja ja keskuspöydällä suunnattoman iso, walesilainen perheraamattu; sellainen oli se talo. Talon pojasta oli myöskin aiottu pappia. Tämän onnettomuuden (pappissäädylle) oli torjunut se seikka, että hänessä jo nuorena huomattiin erikoisia taipumuksia sähköalaan.
Hän oli päässyt opistoon.
Jones oli pienenpuoieinen; hän saikin uutterasti ponnistellen estää painoansa vähentymästä säilyttääkseen paikkansa Topin jalkapallojoukkueessa; ja ehkä hänen ei olisi onnistunut pitää paikkaansa, jollei häntä olisi pidetty huvittavana — hänellä oli ehtymätön varasto juttuja, lauluja ja kepposia, joilla hän lyhensi rautatiematkojen ikävyyttä joukkueen käydessä muilla paikkakunnilla kilpailemassa.