Tähän vastaa Preussi: jollei Itävalta riisu aseitansa, niin täytyy meidänkin olla varustettuna.
Nyt kohottaa Italiakin äänensä. Luonnollisesti ei tämä maa aio rynnätä Itävaltaa vastaan, mutta Itävallan viimeisen selityksen johdosta näkee se olevansa pakotettu myöskin varustautumaan.
Ja niin alkaa kaunis riita valtojen välillä. Annan jälleen tuon suloisen soiton vaivuttaa itseni lepoon. Mutta äkkiä ilmestyy uusia myrskypilviä, ja valtiolliset tapaukset vaihtelevat nopeasti. Yleinen mieliala on hyvin kiihoittunut, ja kaikki sanomalehdet julistavat: *sota tulossa*. Minusta tuntuu kuin olisin merellä, ja myrsky tulossa.
Kesäkuun 11 päivänä tekee Itävalta ehdotuksen, että liiton pitäisi käydä vastustamaan Preussin itsevaltaista menettelyä Holsteinissa, ja että koko liittoutuneitten armeija pitäisi käskeä aseisiin. Tästä tulee äänestys ja ehdotus hyväksytään yhdeksällä äänellä kuutta vastaan. Oi, noita kolmea, ratkaisevaa ääntä, minkä tuskan huudon ne tuottavatkaan!
Asia on päätetty. Lähettiläät saavat passinsa. Kesäkuun 16 päivänä kehoittaa liitto Itävaltaa ja Bayeria auttamaan hannoverilaisia ja saksilaisia, joita vastaan preussiläiset jo ovat hyökänneet.
Kesäkuun 18 päivänä julkaistiin preussiläinen sotajulistus. Kuningas
Wilhelm sanoo siinä:
»Itävalta ei tahdo unhottaa, että sen ruhtinaat ovat ennen hallinneet Saksanmaata ja ei tahdo pitää nuorta Preussiä ystävänään vaan vihollisenaan. Se tahtoo estää Preussiä kaikissa toimissa, sillä se mikä Preussiä hyödyttää, se vahingoittaa Itävaltaa. Tuo vanha, onneton kateellisuus on jälleen leimahtanut ilmi. Minne ikinä katsommekin Saksanmaalla, on ympärillämme vihollisia, joiden sotahuuto on: Preussin halventaminen. Aina viimeiseen hetkeen asti olen kaikella tavoin koettanut hyvällä tasoittaa riitaisuudet, mutta — Itävalta ei ole sitä tahtonut.»
Itävallan keisari, Frans Josef, sanoo:
»Viimeiset tapaukset ovat nyt selvästi osoittaneet, että Preussi asettaa väkivallan oikeuden edelle. Siten on onnettomin kaikista sodista — saksalaisten sota saksalaisia vastaan — tullut välttämättömäksi. Kutsun ne, jotka ovat tämän sodan aikaan saaneet, historian tuomioistuimen ja ijankaikkisen, kaikkivaltiaan Jumalan edessä vastaamaan kaikista niistä onnettomuuksista, joita sota tulee tuottamaan yksityisille, perheille, maille ja kansoille.»
Aina on se vaan »toinen» joka toivoo sotaa, »toinen», joka tuottaa kaikki onnettomuudet. Onnettomin kaikista sodista, »saksalaisten sota saksalaisia vastaan». Aivan totta: onhan se jo korkeampi katsantokanta, että käsite Saksa pannaan Preussin ja Itävallan edelle. Vielä askel eteenpäin, ja silloin tultaisiin siihen, että pidettäisiin kaikkia sotia ihmisten sotina ihmisiä vastaan, niinkuin onnetonta veljessotaa. Mutta mitä hyödyttää se, että kutsutaan ne, jotka ovat sodan aikaansaaneet, vastaamaan siitä historian tuomioistuimen eteen? Ei ole vielä langetettu yhtään historiallista tuomiota, joka ei olisi ollut voittajan eduksi. Ja eikös samaa Jumalaa aseteta taistelujen ohjaajaksi ja puolueiden tuomariksi? Oi, vastaväite vastaväitettä kohtaan? Mutta aina on vastaväite seurauksena, kun koettaa peittää totuuden ulkokultaisuudella, kun tahtoo pitää kaksi toisiansa kumoavaa periaatetta: sota ja ihmisoikeus, rakkauden ja taistelun Jumala, yhtä pyhänä.