"Jumala tietää, etten koskaan tahallani tuota teille tuskaa, armaani. Mutta teillä ei saa olla tällaisia oikkuja… Tosin oikut ja mielettömyydetkin pukevat teitä, mutta sittenkin teidän pitäisi varoa, ettette syyttä tuottaisi minulle tällaisia pieniä ikävyyksiä. Mutta minä en pane niitä pahakseni, Daniela, pidelkää minua vain pahoin; teidän kaunis kätenne saa kernaasti antaa minulle pari iskuakin; teidän punaiset huulenne saavat kernaasti lausua joitakin epäloogillisia syytöksiä, kunhan jälestäpäin saan niitä suudella; epäloogillisuus kuuluu myöskin naisten etuoikeuksiin."
Nyt Daniela tuli jälleen pahalle mielelle.
"Minä pyydän, heittäkää kerta kaikkiaan tuo joutava ja armollinen tapanne olla huomaamatta naisten heikkouksia. Minä en välitä sellaisista etuoikeuksista, joita meille suodaan kehnoutemme nojalla!"
"Mutta armaani", vastasi Trélazure nauraen, "kaikki ritarillisuuden säännöt riippuvat siitä, että miehet antavat anteeksi naisten heikkoudet ja suojelevat heitä. Ette suinkaan te valita sitä, että koetan varjella teitä kaikilta ankarilta tuulilta, että pidän kaikkea, mitä te sanotte ihastuttavana ja rakastettavana, että siedän teidän oikkujanne?"
"Minulla ei ole oikkuja, ja joka tapauksessa valitan suuresti, jos tahdotte kohdella minua kuin hentoa, pehmeää, edesvastuutonta — ja mitä kaikkea muuta hyvänsä — mutta ei kuin järkevää ihmistä!"
"No hyvä, minä olen väärässä. Suokaa minulle anteeksi, olen väärässä!"
"Missä suhteessa?"
"Niin, sitä en tiedä, ja teidän kysymyksenne todistaa, ettette itsekään sitä tiedä. Nähkääs, taaskin pieni epäloogillisuus. Mutta koska olen saattanut teidät pahalle tuulelle, niin olen kai väärässä ja sen vuoksi pyydän vilpittömästi anteeksi!"
"Taaskin turhia lauseparsia, taaskin sanaleikkejä!"
"Teillä ei ole tänään hyvä päivänne, Daniela, ja olisin kai tehnyt viisaammin, jos olisin jäänyt Wieniin!"