"Ja vielä paremmin, jos suoraa päätä olisitte matkustanut Châtaigneraie'hen!"
"Naidakseni tuon helmenkö? Ei, minä pysyn timantilleni uskollisena, loistavaksi hiotulle kohinoorilleni… joka on melkein liiankin teräväsärmäinen!"
"Pelkäänpä, ettei teidän kanssanne voi koskaan vakavasti keskustella."
"Ei se ole tarpeellistakaan. Vakavat sanat ovat paikallaan seurustellessa päällysmiesten ja asianajajien kanssa, mutta kahden ihmisen kesken, joilla on onni rakastaa toisiaan —"
"Kahden ihmisen kesken", korjasi Daniela, "joiden oli määrä luotettavina ystävinä kulkea elämän läpi; — Raoul, Raoul, minä pelkään, ettemme lainkaan ymmärrä toisiamme!"
"Oi, minä ymmärrän teidät täydellisesti. Teidän ranskalaiseen vilkkaaseen luonnonlaatuunne on sekoittunut hiukan saksalaista hempeämielisyyttä — te olette Gretchen-Celimene-sekoitus."
"Oi, miten epäonnistuneen kuvan te piirrätte minusta! Minä en ole koketti enkä hempeämielinen; minä koetan sekä tuntea että ajatella selvästi."
"Siinä se on: 'Ajatella' — se on saksalainen puoli teistä — ajattelijoiden kansa; sitenhän teidän maamiehenne nimittävät itseään. Mutta uskokaa minua, Daniela, germanilaisten professorien raskas filosofia pilaisi vain teidän suloutenne. Poimikaa lemmikkejä, jos välttämättä tahdotte olla kansallinen, mutta älkää puhuko oppineesti. Minä en suinkaan halveksi korkeampia ajatuksia, mutta kaikki olkoon omalla paikallaan. Se mikä koristaa paksua nidosta kirjahyllylläni, se pilaa rakastettuni hymyilyä."
"Te tahdotte sulkea minulta siis ajatuksen maailman?"
"Älkäämme väitelkö, Daniela. Mitenkä? Olemmehan nyt ensi kertaa pitkästä ajasta yksin ja alamme riidellä sen sijaan että puhuisimme rakkaudesta! Suloinen,kaunis, ihastuttava kultani!"