Trélazure nauroi.
"Enpä olisi uskonut, että intomielinen naisten ylistykseni olisi herättänyt teidän harmianne. Mutta sekin pukee teitä. Viha on liekki — ja liekit kuuluvat teidän alaanne, olkoon että ne kiertävät teidän suonissanne teidän ollessanne kreikkalainen kurtisaani tai vaaliessanne niitä Rooman vestaalina…"
"Auttakaa! Nythän te alotatte jo toisen niistä kymmenestä laulusta, joita te uhkasitte sepittää. Syrjäyttäkää toki tarut, mytologia ja vanhan ajan historia ja puhukaamme nykyajan naisesta. Naiskysymys on ilmankin kaikkein polttavimpia kysymyksiä."
"Se on kyllä totta", puuttui Zollern puheeseen, "että jos tahtoisimme sommitella nykyajan naisista kuvakirjan, niin tulisi siihen aivan uusia tyyppejä: ylioppilaita, sähköttäjiä, yhdistysten puheenjohtajia, lääkäreitä…"
"Lisätkää siihen vielä puhujat ja tutkimusmatkailijat", sanoi Trélazure, "niin voitte panna kuvakirjanne nimeksi: 'Naisen epänaisellisuus'."
"Te olette siis naisasian vastustaja? Nähkääs, minä, joka olen vanha mies, ja jonka ihanimmat muistot naisista kuuluvat siis siihen aikaan, jolloin ei ollut kuin kahta lajia naisia: neulaa ja viuhkaa käyttäviä; jolloin ei tilikirja, kynä eikä tohtorinhattu kuulunut naisellisiin työkaluihin; minä en sittenkään katsele epäilevin silmin yhtä vähän nykyajan kuin tulevaisuuden naista. Olen kokenut, että maailma menee eteenpäin, ja kaikkea, mikä tarkoittaa muutosta, minä tervehdin mahdollisena edistyspyrkimyksenä."
"Mutta yhtä suuri mahdollisuus on sekin, että se vaikuttaa taantuvasti", väitti Trélazure vastaan. "Pysykäämme vain yhdessä kysymyksessä: naisemansipatsionissa, joka näyttää huvittavan emäntäämme, ja minä tahdon suoraan lausua mielipiteeni sen johdosta — käyttäen tällä kertaa proosamuotoa. Toivottavasti te, rouvani, ette asetu emansipatsionin puolelle?"
"Omasta puolestani en. Minä en tunne olevani orja."
"No Jumalan kiitos! Minulle olisi tuottanut suurta tuskaa, jos nuo epäterveet aatteet olisivat tarttuneet teihin, vaikka tunnenhan minä siksi hyvin teidät järkeväksi ja naiselliseksi Danielakseni. Nykyajan nainen on tosin aivan toisellainen kuin nuo kuvakirjatyypit, joista te äsken moititte minua; puhukaamme siis meidän aikamme naisista. Vestalien, pyhimysten ja sankarittarien aika on ollut ja mennyt, mutta naisen arvokkain ruumistuminen — perheen äiti — on jäänyt jäljelle. Miehen toveri, lasten äiti on sivistyksen mukana suuresti kehittynyt. Nainen ei ole enää vain karhean työn tekijä eikä koristenukke, vaan hän on nykyisen kasvatuksen kautta kehittynyt perheen tueksi."
"Olkoon menneeksi!" sanoi Daniela hyväksyen.