"Rakkausvastainen?" naureskeli Daniela. "Kylläpä tuollaiset vanhatpojat ovat epämoraalisia olioita, ottakaa vaari tästä peloittavasta esimerkistä, Trélazure, älkääkä katuko kihlaustanne; pitäisihän teidän toki tietää, te avioliiton vihaaja, että naiminen on ainoa ala, jossa rakkaus on naisille luvallista."
"Olen jo kauan huomannut", laski Raoul leikkiä, "että meidän kelpo paroonimme on häpeämätön moraalin vastustaja, ja että se varmaan on johtunut hänen surkuteltavasta vanhanpojan asemastaan. Kaikki, mitä meidän miesten sieluissa on mustaa, viittaa siihen, ettei minkään naisen käsi ole sitä puhdistanut. Kaikki hyvä tulee meille naisista."
"Kylläpä hän osaa", mutisi Zollern saksaksi.
"Naiset —", sanoi Daniela, "sepä hyvä, että johdutte siihen puheenaineeseen. Joku sanoi tänään teistä, että te halveksitte minun sukupuoltani. Puolustakaa itseänne."
"Olen valmis vaatimaan kaksintaisteluun sen, joka sellaista on väittänyt. Ja jos pääsen siitä hengissä, niin lupaan kirjoittaa kymmenlauluisen kertovan runoelman naisten ylistykseksi."
"Toivoisin, että puhuisitte vakavasti", sanoi Daniela hiukan alakuloisena, "ja käyttäisitte proosaa."
"Siinä missä 'ikuisesti naisellinen' alkaa — näettehän, että teidän Goethenne ei ole minulle aivan vieras — siinä kaikki proosa loppuu. Kaikki se, mikä on suloista, on naisessa ruumistunutta. Sulous, vienous, haaveellisuus — sanalla sanoen: runous, sinun nimesi on nainen! Korkeimman rakkauden ja kiihkeimmän rakkauden symbooli on nainen: Venus, jumalatar; ylevintä puhtautta ja armosta rikkainta lempeyttä edustaa Maaria, neitsyt. Turhaa olisi maan kasvattaa ruusuja, jollei nuoria tyttöjä olisi, jotka koristaisivat itseään niillä; viiniköynnöksen olisi turha antaa viiniä, jollei iloisia impiä olisi, jotka täyttäisivät meidän viinipikarimme; turha olisi liesi kodin lämmityksenä, jollei tarmokas emäntä sitä hoitaisi; turha olisi itsevaltiaan kuninkaan hallita koko Ranskaa, jollei olisi Pompadouria, jolle polvea notkistaen voitaisiin ojentaa shokolaadia — ja yksin sodan laakeritkin kadottaisivat viehätyksensä, jollei valkea käsi painaisi seppeltä kulmillemme. Ilman houreja ei Muhamed voinut ajatella taivasta; ilman Evaa ei Adamin puutarha olisi ollut mikään paratiisi. Ja lopulta kaikki, mikä maailmassa on kuolemaa ja syntiä voitetaan naisen välityksellä; sillä iankaikkisuudesta saakka on naisen tehtävänä ollut polkea rikki käärmeen pää."
"Eikö kellään täällä ole lyyraa?" huudahti Daniela.
"Kylläpä hän osaa", murahteli Zollern uudestaan.
"Totta tosiaan", sanoi nuori rouva, "helpompi olisi minun sietää, jos veitsenkärjellä viiltäisitte lautasta tai terävällä neulalla raappisitte silkkitapettia, kuin sen kauemmin kuunnella teidän korkealentoisia purkauksianne. Tehän lainaatte naisihanteenne vanhoista kuvakirjoista, rakas Raoul. Näen kaikki nuo puupiirrokset edessäni: Venuksen kohoavana merestä, Jumalan äidin seimen ääressä, pyhän Elisabethin ruusukori käsivarrellaan, ritarinrouvan rukin ääressä, viinikannua heilauttavan bacchantiinan, Evan omena kädessä… Tanssivat bajaderit te olette unohtanut, Kleopatran ja Orleansin neitsyen roviolla. Eikö järkevä nainen voi kadottaa kärsivällisyyttänsä!"