"Sehän on hyvin kiitettävää", keskeytti Trélazure, "mutta — suokaa anteeksi — hiukan naurettavaa samalla."
"Naurakaa te vaan!"
"Pikemmin minun tekisi mieleni suuttua, sillä jos vajoatte saksalaiseen professorimaiseen pedanteriaan —"
"Niin minun sulouteni voisi siitä kärsiä, eikö totta?"
"Sitä minä juuri aioin sanoa."
"Minä tiedän, paha kyllä, aina liiankin hyvin, mitä te aiotte sanoa."
"Sellainen terävänäköisyys riistää tosin kaiken viehätyksen minun keskusteluiltani. Entäs mitä kirjoja nuo ovat, joita te käytätte opiskellessanne?" Hän alkoi selailla niitä. "Ah, kaikki saksaa. Miten raakamaisilta yksin nuo kirjaimet näyttävät! En tosin ymmärrä paljon niistä, mutta myöntäkäähän, että saksankieli on kömpelöä ja raskasta…"
"En minä myönnä mitään."
"Ja tässä on englantilaisiakin kirjoja… Lapsuudessani osasin aika hyvin englanninkieltä, sillä minulla oli englantilainen kotiopettaja. Vieläkin minä ymmärrän sitä, mutta — suoraan sanoen — minä en kykene lukemaan englantilaista romaania —"
"Nämä eivät ole romaaneja."