Niin juuri, miesraukka! Hänellä oli vain yksi ainoa onni tässä maailmassa, ja se oli hänen lapsensa, hänen hellästi rakastama poikansa, joka vastasi yhtä hellällä rakkaudella isän tunteeseen, ja hänen tilansa oli sellainen, ettei saattanut toivoa hänen kauan jaksavan elää. "En usko hänen elävän kahdenkymmenenkään vuoden vanhaksi", oli lääkäri sanonut Danielalle. Kun hän näki isän ja pojan yhdessä, tai kun Stern kertoi hänelle niistä valoisista toiveista, joita hän kiinnitti poikansa tulevaisuuteen, niin oli Danielan vaikea hillitä kyyneliään. Hänen olisi tehnyt mielensä sulkea hänet syliinsä ja sanoa hänelle: "Sinä onneton mies, aivan orvoksi et sittenkään jää, paina pääsi ystäväsi rintaa vasten ja anna kyyneltesi vuotaa!" Että Stern rakasti häntä, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän tunsi vain, että hän kunnioitti häntä, että he täydellisesti ymmärsivät toisiaan. Mutta sittenkään ei Daniela ymmärtänyt, että Stern rakasti häntä, eikä Stern tiennyt, että Daniela tunsi hänen kohtaan mitä syvintä ystävyyttä.
Oli Affin syntymäpäivä.
Edellisenä päivänä oli Stern ilmoittanut Danielalle, ettei hän voisi tulla tunnilleen, koska hän juhlapäivän kunniaksi aikoi lähteä Affin kanssa huviretkelle.
"Hänen suurin onnensa on päästä metsään kokonaiseksi päiväksi."
"Luuletteko, että hänen iloaan lisäisi, jos Dalia tulisi mukaan?"
"Oi, se oli kovin ihanaa — oikea kuninkaallinen juhla Affille!"
"No niin, silloin Dalia pääsee mukaan. Mutta luuletteko," lisäsi Daniela sitten, "että retkenne olisi vähemmän hauska, jos minäkin yhtyisin teidän seuraanne?"
"Tekö! Tekö!" — Daniela ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaista ilon säteilyä mikä levisi nyt Sternin kasvoille. "Tulisitteko te meidän kanssamme!!"
Ja niin oli asia päätetty. Affin syntymäpäivää vietettiin huviretkellä, johon viisi henkeä otti osaa: syntymäpäivälapsi, hänen isänsä, Daniela, Dalia ja Ernestine.
Kello kymmenen aikana oli lähdetty Badenista ja puolentoista tunnin ajon jälkeen tultiin perille — Sternin keksimään romanttiseen metsään. Siellä otettiin eväät esille ja syötiin aamiaista.