"Ei sen vuoksi. Te ette lähettänyt kirjettä, siksi peruutus on mitätön. Mutta ne ajatukset, joita te siinä tuotte ilmi, avaavat eteeni kuilun, joka kauhistaa minua. Tosin koko kirje on vain kaunokirjallisuutta — älkää panko sitä pahaksenne — epäselvää, sekavaa, kiihkeämielistä paatosta, mikä voi vuotaa vain kiihottuneen naisen kynästä."
"Te arvostelette hiukan ankarasti tyyliäni, mutta mielenkiintoista se on sittenkin."
"Te puhuitte saavutetuista ajatuskukkuloista, maailmanrauhasta, muureista ja muista salaperäisistä asioista, jotka te olette kopioinut jostakin saksalaisesta metafysikasta, ja sekoitatte sen sellaisiin käsitteihin kuin 'yhdenvertaisuus', 'ajatuksenvapaus' ja sen semmoisiin mahtisanoihin, jotka kuuluvat vallankumouksellisiin kapakkapuheisiin. Sellaista se on, kun nainen, joka ei ole kylliksi opiskellut eikä saavuttanut tarpeellista kokemusta, yrittää käsitellä filosofisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Te sanotte tuossa mallikirjeessänne edelleen, että minä olen järjeltäni oikea kapalolapsi verrattuna teidän pari sataa vuotta edistyneempään viisauteenne — mutta tälle väitteelle en voi muuta kuin hymyillä. Se ei ole kuitenkaan pahinta. Jollei kirjeessä muuta olisikaan kuin tuollaisia vähäpätöisyyksiä, niin ehkä en olisi maininnut siitä mitään teille; mutta se kuilu, joka siinä avautuu eteeni, johtuu teidän suorasta tunnustuksestanne: te sanotte olevanne vapaa-ajattelija. Te puhutte voitetusta uskontyperyydestä, taikauskoisista juhlamenoista, j.n.e. Onneton nainen! Minun täytyy väkivallalla pakottaa teidät oikealle tielle: niinpiankuin me saavumme Ranskaan, jätän minä teidät arkkipiispamme ohjattavaksi, enkä rauhoitu, ennenkuin olette katunut syntisiä epäilyksiänne… Mitäpä kunnianarvoisa äitini sanoisi, jos hänellä olisi aavistusta teidän surkuteltavasta sieluntilastanne? Eipä puutu paljon, että voisin uskoa noihin suuteloihinkin, joita kerrotaan teidän antaneen kauniille juutalaiselle. 'Nainen, joka ei ole Jeesuksen oma', sanoo aivan oikein eräs kirjailijoistamme, 'kuuluu Venukselle'."
Daniela hypähti ylös tuoliltaan. Hän oli kalmankalpea.
"Teidän parjauksenne riittävät jo, herra kreivi!" sanoi hän. "Vaivautukaa vieläkin kerran tutkimaan kirjesalkkuani, niin löydätte siitä kirjeen, jonka juuri teidän astuessanne sisään aioin lähettää teille. Kas tässä!"
Trélazure teki työtä käskettyä. Hän avasi salkun, löysi siitä hänelle osoitetun kirjeen, avasi sen ja luki:
Rakas Raoul! Minä vapautan teidät sanastanne. Me emme sovi toisillemme. Koko teidän maailmanne on minulle vieras — minä tulisin vain onnettomaksi siinä ja siksi vetäydyn pois niinkauankuin on aika. Teillekin se on parempi sekä teidän äidillenne, jota kunnioitan suuresti. Jeanne rakastaa teitä. Te tulette onnelliseksi kaikki kolme. Sitä toivoo hartaasti teidän
Daniela Dormes.
Kreivi pisti kirjeen povitaskuunsa ja kumarsi.
"Sitten ei minulla ole muuta tehtävää kuin poistua", sanoi hän. "Antakaa anteeksi ne sanat, jotka äsken lausuin. Vain teidän sulhasenanne minulla oli oikeus niin puhua — en tiennyt, että jo ennen tuloani tämä nimitys oli minulta riistetty. Voikaa hyvin, rouvani!"