"Sitten te voitatte minut; niin yksinomaan en rakasta lastani. Tosin en voi ajatella tulevaisuutta ilman häntä, mutta hän yksin ei täytä koko elämääni. Mutta määrätkäämme nyt tunnit."
Daniela siirsi näin äkkiä puheen toisaalle, koska hänestä tuntui, että nämät viimeiset sanat ilmaisivat enemmän kuin mitä oli sopivaa sanoa miehelle, jonka kanssa hän ensi kertaa oli puheissa. Miten hän oli tullut sanoneeksi herra Sternille, että hänellä tosiaankin oli sellaisia tulevaisuudentoiveita, jotka eivät olleet missään tekemisessä lapsen kanssa, että hän toivoi voivansa vaihtaa yksinäisyytensä uuteen aviolliseen onneen ja että hän oli päättänyt lopettaa leskeytensä.
Tunnit ja palkka määrättiin. Kun oli päätetty, että ensimäinen tunti olisi seuraavana aamupäivänä kello yhdeltätoista, nousi Franz Stern paikaltaan ja suuteli itävaltalaiseen tapaan rouva Dormesin kättä jäähyväisiksi.
"Huomiseen siis", sanoi Daniela, vastaten toisen kunnioittavaan kumarrukseen ystävällisellä päännyökäyksellä.
"Minä en saa siis enää leikkiä kauniin Dalian kanssa, vai mitä isä?" kysyi Alfred huolestuneena, kun hänen isänsä palasi takaisin. "Kiihtymykseltä en tosiaankaan ole saanut työtä tehdyksi — älä ole pahoillasi minulle. En voinut muuta kuin leikitellä Korpoksen kanssa, jota juuri koetin opettaa lausumaan Dalian nimeä."
"Ei hätää, Affi; itse Daliaakin saat vielä puhutella. Rouva Dormes ei kiellä sinua olemasta Dalian kanssa, päin vastoin." — Ja hän kertoi hänelle heidän keskustelustaan.
Franz Stern oli kasvattanut pojastaan itselleen ystävän, ja hän oli tottunut puhumaan hänen kanssaan melkein kaikesta, mikä täytti hänen elämänsä ja ajatuksensa. Sen vuoksi olikin Alfred paljoa kehittyneempi kuin hänen ikäisensä yleensä. Lasten kanssa hän ei ollut koskaan leikitellyt: lastenkirjoja hän ei pitkään aikaan ollut enää lukenut, ja yhdessäolo isän kanssa oli tehnyt hänestä itsestäänkin pikku miehen. Tosin heidän seurustelunsa ei ollut vailla lapsekasta, vieläpä lapsellista sävyä, mutta se ei johtunut siitä, että Franz olisi ehdoin tahdoin yrittänyt alentua lapsen tasalle, vaan siksi, että hän itse oli mieleltään lapsekkaan iloinen ja herkkä. Jos kaksi ihmistä — yhdentekevää minkä ikäisiä tai missä asemassa he ovat — eivät seurustelussaan voi olla lapsekkaan iloisia, niin puuttuu heidän suhteestaan paljon, mikä tekee sen täysin onnelliseksi.
V
Sternin mentyä tuli toinen naapuri rouva Dormesin luo käymään. Molemmat naiset, äiti ja tytär, jotka edellisenä päivänä, rouva Dormesin lähtiessä ajelulle, olivat istuneet puutarhapenkillä, toinen ommellen, toinen lukien, astuivat nyt sisään.
Nähdessään heidät nousi epämieluisa ilme Danielan kasvoille. Mutta jo seuraavassa hetkessä vaihtui se iloiseen ilmeeseen, mikä kuuluu talonemännän velvollisuuksiin, ja astuessaan vieraitaan vastaan hän huudahti ystävällisimmällä äänellään: