"Se on varsin paljon — kahdesta pienestä huoneesta…"
"Armollinen herra, siksi hyvin kalustetuista — ja asuntoon kuuluu keittiökin."
"No hyvä, minä otan sen. Tästä saatte etukäteen. Toukokuun alussa minä muutan."
"Hyvä, armollinen herra. Arvasinhan minä, että ottaisitte tämän asunnon; pian aikaan ei koko Badenissa ole ainoatakaan huonetta enää saatavissa. Meidän talommekin on jo kokonaan vuokrattu… sattumalta nuo kaksi huonetta olivat vielä vapaina; viimeksi eilen tarjottiin niistä minulle kaksisataakahdeksankymmentä guldenia, mutta en saa antaa niitä kolmeasataa vähemmällä."
"Kuka muu tulee täällä vielä asumaan — omistajako?"
"Ei; rouva von Kranich, meidän emäntämme, on tänä vuonna matkoilla ja siksi me vuokraamme pääasunnonkin. Tuo asunto tuolla, näettekö, suuren penkereen luona, maksaa tuhat viisisataa guldenia kesässä. Eräs hieno wieniläinen rouva on vuokrannut sen — eräs leski pikku tyttärinensä —, talli ja vaunuvaja kuuluvat myös siihen sekä puutarhasta koko tuo puoli heisipuista muuriin saakka. Toisella puolella, alakerroksessa — siellä on vain kolme huonetta ja keittiö — tulee myös eräs leski asumaan, vanha nainen täysikäsen tyttärensä kera; ja katsokaahan tuota pientä puutarharakennusta, jota me nimitämme huvimajaksi, sen on eräs ranskalainen kamaripalveljoineen vuokrannut. Muita lapsia ei meillä talossa ole kuin tuo pienokainen suuressa asunnossa, eikä koiria liioin… vain hiljaista, hienoa väkeä. Minun mieheni hoitaa puutarhaa, näettehän te itse, miten hyvässä kunnossa se on, meillä on useasti kuusikin apulaista; emäntämme panee suurta arvoa puutarhaansa, mutta se onkin luullakseni kaunein koko Badenissa."
Uusi vuokralainen ei näyttänyt kuuntelevan portinvahdin vaimon puhetta. Hän oli käynyt istumaan penkille pähkinäpuun alle ja hänen katseensa harhaili etäisyyteen. Hänen kasvoilleen oli levinnyt hellyyden ja ilonilme. Hän ajatteli varmaan olentoa, joka oli hänelle kallis, pientä poikaa,jonka hän aikoi tuoda tänne ja jolle tämä paikka varmaan olisi mieleen. Ketä se ei olisi viehättänyt? Kaunis talo viheriäkaiteisine verandoineen, puutarha hiekkateineen, kauniit puuryhmät, taustalla vuoret — ja koko maisema kimaltelevan huhtikuun auringon kultaamana. Hiirenkorvalla olevissa puissa iloisia lintujen ääniä, ilmassa raitista tuoksua — koko luonto täynnä ihanaa kesää ennustavaa kevättä.
"Voi sinua pientä raukkaa, miten hyvä sinun on olla täällä ja miten terveeksi sinä täällä tulet…" Siten tuumi pähkinäpuun alla istuva mies ja näki hengessään kauniskasvoisen pojan, joka kulki kainalosauvoilla ja odotti nyt ikävässä wieniläisessä esikaupunki-asunnossa isän takaisintuloa.
"On aika lähteä, jos tahdon palata kello kolmen junalla", sanoi hän ääneensä nousten penkiltä ylös. "Siis toukokuun ensi päivinä me saavumme tänne."
"Hyvä on, armollinen herra, kaikki on oleva silloin järjestyksessä: puhtaat uutimet ikkunoissa ja permannot vasta pestyt."