Ohimennessään heitti uusi vuokralainen vieläkin tyytyväisen silmäyksen molempiin sieviin huoneihin, joiden köynnöskasvien ympäröimät ikkunat antoivat puutarhaan päin. Puolta tuntia myöhemmin hän istui toisen luokan rautatievaunussa matkalla Wieniin ja toisen puolen tunnin kuluttua oli hän jo saapunut perille. Hän nousi erääseen aseman ohi kulkevaan raitiovaunuun ja ajoi Leopoldstadtiin. Jägerzeilen varrella hän astui vaunusta ulos, kulki vielä useita sivukatuja pitkin, kunnes hän saapui asuntonsa edustalle — se oli vanha, nelikerroksinen talo, jonka ulko-ovi oli varsin matala ja portaat ahtaat. Hän kiiruhti ylös neljänteen kerrokseen. Saavuttuaan ovelle, jossa käymäkorttiin oli painettu nimi: "Professori Franz Stern", hän soitti kelloa.
Palvelustyttö avasi oven. Hänen perässään kiiruhti noin kolmentoista-vuotias poika, niin nopeasti kuin hän kainalosauvoiltaan pääsi, häntä vastaan.
"Vihdoinkin, isä! Oletko jotain löytänyt?"
"Olen, Affi kulta."
Ja isä syleili lastaan.
"Vai todellako! Me pääsemme siis maalle? Ja miltä siellä näyttää?"
"Tulehan, niin kerron. Mutta Netti tuokoon ensin ruokaa. Minun on nälkä, maa-ilma tuo ruokahalua… Oletko jotain säästänyt minulle, Netti?"
"Kyllä, armollinen herra, lihaa ja kaalia; panin ne lämpiämään, heti paikalla ruoka on valmista… Käynkö ehkä olutta hakemassa?"
"Tuo vain pullollinen, Netti, tänään tahdon herkutella."
Professori Sternin kaupunkiasuntoon kuului, samoinkuin hänen vuokraamaansa kesäasuntoon, kaksi huonetta ja keittiö; mutta miten synkältä ja köyhältä täällä näytti verrattuna aurinkoiseen pikku pesään Bergstrassen varrella olevassa huvilassa. Sisään astuttiin keittiön kautta — se oli pieni ja pimeä huone — jossa Netti keitti ruuan ja pesi vaatteet; siitä tultiin professorin työ-, vastaanotto- ja ruokahuoneeseen ja sen takana oli hänen ja hänen poikansa makuuhuone. Netti sai joka ilta laittaa vuoteensa etumaisen huoneen sohvalle. Tämän sohvan edessä seisoi pöytä. Toinen, paperien ja kirjojen peittämä seisoi molempien ikkunoitten välissä, joissa ei ollut uutimia. Suuri kirjakaappi ja muutamat tuolit täydensivät huoneen kaluston. Ikkunassa riippui suuri häkki, joskin se tavallisesti oli tyhjänä, sillä sen asukas, korppi, käyskenteli enimmäkseen vapaana. Viereisessä huoneessa oli kaksi vuodetta, pesukaappi ja piironki; sitä paitsi pari matka-arkkua ja lastenpöytä, jonka ääressä varmaan Affi pienenä oli oppinut aakkoset. Seinällä riippui vaatenaulakko; kirjava verho varjeli siihen ripustettuja vaatteita tomulta.